Teemu Ruohonen

319 päivää myöhemmin

”Rakas päiväkirja, viime kerrasta onkin aikaa.” Näin alkoi ensimmäinen blogaukseni päivälleen neljä vuotta sitten. Viime kerrasta tosiaan on aikaa. Jos tarkkoja ollaan, edellinen julkaisu tapahtui 319 päivää sitten. Se on hävettävän pitkä aika. Internet-ajassa se on ikuisuus. Eipä sillä, jutun tynkää olisi kyllä ollut. Syksyn ja talven ajalta muistikirjasta löytyy otsikoita muun muassa opettajuudesta, yrittäjyydestä, …

319 päivää myöhemmin Lue lisää »

Antti Merilehto

Antti on digitaalisen liiketoiminnan huippuosaaja, joka lienee tullut suurelle yleisölle tunnetuksi vuonna 2018 ilmestyneen Tekoäly – matkaopas johtajalle -kirjan kirjoittajana. Antilla on kaiken kaikkiaan kiinnostava elämäntarina. Hän on tehnyt töitä mm. rauhanturvaajana, portsarina, yrittäjänä ja Googlella. Parhaillaan hän työskentelee chief growth officerina analytiikkafirma Houston Analyticsissä. Vuonna 2018 Evento Awards valitsi hänet vuoden puhujaksi. Videolla Antti kertoo tavastaan ajatella, …

Antti Merilehto Lue lisää »

Elina Hiltunen

Elina Hiltunen tulevaisuudentutkija, tietokirjailija, luennoitsija ja kouluttaja, jonka Forbes on listannut maailman 50 johtavan naisfuturistin joukkoon. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden tohtori ja diplomi-insinööri. Elina on sekä innostava puhuja että ahkera kirjoittaja. Hän on pitänyt satoja tulevaisuusaiheisia luentoja sekä Suomessa että ulkomailla. Kirjailijana hän on kirjoittanut yksin tai yhdessä yhteensä 12 kirjaa. Lisäksi hän toimii kolumnistina …

Elina Hiltunen Lue lisää »

Mika Aaltonen

Matka erilaisten tulevaisuusosaajien maailmoihin alkaa.  Ensimmäisessä jaksossa kurkataan Mika Aaltosen maailmaan. Mika on yksi Suomen kokeneimmista tulevaisuusosaajista. Hän on kauppatieteen tohtori, tulevaisuustutkija sekä ennakoinnin ja kompleksisuuden dosentti. Mikalla on todella mielenkiintoinen tausta. Ennen tutkijan uraansa hän pelasi ammatikseen jalkapalloa. Pelaajauralla Mika pelasi myös Euroopan kentillä ja oli ensimmäinen suomalainen, joka on tehnyt sopimuksen Italian pääsarjan …

Mika Aaltonen Lue lisää »

Paras versio meistä

Huh huh. Täytyy myöntää, että lukeuduin siihen epäilijöiden joukkoon, joka ei olisi vielä viikko sitten uskonut Suomen kykyyn nousta jääkiekkomaailman parhaaksi. Todennäköisyydet eivät olleet varmaan monellakaan mittarilla puolellamme. Ja vaikka NHL-kausi on vielä käynnissä, vastustajien riveissä luisteli kiekkomaailman kermaa. Suomi oli kovassa seurassa. Viimeiset kolme ottelua kuitenkin osoittivat, että lopputulos ei ollut tuuria. Takana on …

Paras versio meistä Lue lisää »

Otetaan käytöstä kokeilukulttuuri

R.I.P. sote ja hallitus. Poliittinen teatteri tuotti käänteen, jota on nyt muutama päivä ihmetelty. Poliittista vastuunkantoa, sen välttelyä vai pelkkää vaalitaktikointia? Yksi asia on kuitenkin varma: kansalaisena on saanut seurata näytelmää, jonka hintalappu hipoo pilviä. Niin vakavien asioiden äärellä kuin ehkä ollaankin, yhtäältä politiikka on pelkkää tarinankerrontaa. Ja tarinoissa ei aina ole niin tärkeää mitä …

Otetaan käytöstä kokeilukulttuuri Lue lisää »

Milloin kone korvaa sinut rakastamassasi työssä?

Istuin jokin aika sitten työpajanjälkeisellä lasillisella parin osallistujan ja mukana olleen asiantuntijavieraan kanssa. Olimme juuri viettäneet intensiivisen iltapäivän tekoälyn äärellä. Keskustelu jatkui vilkkaana. Istunnon päätteeksi minua vastapäätä istunut asiantuntijavieras esitti kysymyksen, jota jäin pohtimaan matkalla kotiin. ”Milloin kone korvaa sinut työssä, jota tällä hetkellä teet?” Uuden teknologian vaikutus työelämään on noussut isosti keskusteluun viimeisen parin …

Milloin kone korvaa sinut rakastamassasi työssä? Lue lisää »

Mistä tarinasta sinut muistetaan vuonna 2019?

Hyvää alkanutta vuotta! Vuoden energisin hetki on käsillä. Ainakin minusta aluissa on aina erityistä voimaa. Alku on hetki, jossa kaikki on mahdollista. Se virittää mielenkin uudelle taajuudelle. Vuodenvaihde on muutenkin erityinen. Kalenterin vaihtaminen saa automaattisesti pohtimaan niin mennyttä kuin tulevaa. Takana ja edessä on 365 ainutlaatuista päivää. Mutta mitä ainutlaatuista niiden tuloksena syntyi tai tulee …

Mistä tarinasta sinut muistetaan vuonna 2019? Lue lisää »

5670 tuntia

Elätkö arkeasi korkeakoulumaailmassa? Oletko kehittämässä ammatillista kyvykkyyttäsi tai ansaitsemassa elantoasi uuden tiedon ja osaamisen äärellä? Oletko ajatellut, millaisen ajallisen panostuksen äärellä olet? Aika on ihmisen arvokkain yksittäinen resurssi. Se on myös tasa-arvoisin resurssi. Vuorokaudessa, viikossa, kuukaudessa ja vuodessa sitä on jokaisella täsmälleen saman verran. Aika jos mikä yhdistää ja saattaa ihmisiä samalle viivalle ajasta, paikasta …

5670 tuntia Lue lisää »

Jos minulla olisi oma koulutusinstituutio

Olen kyllä onnekas, kiitos ehkä sinunkin. Nimittäin suomalaiset veronmaksajat kustantavat ison siivun siitä, että saan tehdä työtä maailman arvokkaimman asian äärellä. Kaiken kestävyysvajeen ja leikkausten jälkeenkin meillä on kyllä käsittämättömän hieno yhteiskunta. Koulutusinstituutiomme on yksi parhaista lahjoista, joita maa voi kansalleen antaa. Ja minä saan olla osa tuota lahjaa. Mahdollisuus tehdä itseään isompaa työtä toisten …

Jos minulla olisi oma koulutusinstituutio Lue lisää »