Kuinka voin tietää mitä ajattelen ennen kuin näen mitä sanon?

E. M. Forster

Kirjoituksia

Havaintoja, pohdintoja, oppeja ja oivalluksia kehittämisen, kouluttamisen ja yrittämisen arjesta. Analyysiä ja ajatusten virtaa.

Tiedän, mitä tiedän – vai tiedänkö?

Oppimisen ja ammatillisen kehittymisen saralla tähän syksyyn on mahtunut eräs erityisen piristävä tapahtuma. Sain viimeinkin järjestettyä aikaa rästissä olleiden opintojen edistämiseen. Oman osaamisen kehittäminen palaamalla

Lue lisää »

Sattumatiimi ja strategia

Viimeiseen puoleen vuoteen on mahtunut monenlaista. Yksi mielenkiintoinen rupeama on ollut osallistuminen muutaman kunnan kuntastrategian tekoon. En ole erityisen poliittisesti orientoitunut henkilö ja tehty työ onkin

Lue lisää »

Koronan ensimmäinen erätauko

Historiallinen kevät on vaihtunut historialliseen kesään. Toisin kuin osassa suurta maailmaa, meillä koronakurimus näyttäisi hellittävän ainakin hetkellisesti otetta ja antavan tilaa palautteluun. Viruksen tähän asti

Lue lisää »

319 päivää myöhemmin

“Rakas päiväkirja, viime kerrasta onkin aikaa.” Näin alkoi ensimmäinen blogaukseni päivälleen neljä vuotta sitten. Viime kerrasta tosiaan on aikaa. Jos tarkkoja ollaan, edellinen julkaisu tapahtui

Lue lisää »

Paras versio meistä

Huh huh. Täytyy myöntää, että lukeuduin siihen epäilijöiden joukkoon, joka ei olisi vielä viikko sitten uskonut Suomen kykyyn nousta jääkiekkomaailman parhaaksi. Todennäköisyydet eivät olleet varmaan

Lue lisää »

5670 tuntia

Elätkö arkeasi korkeakoulumaailmassa? Oletko kehittämässä ammatillista kyvykkyyttäsi tai ansaitsemassa elantoasi uuden tiedon ja osaamisen äärellä? Oletko ajatellut, millaisen ajallisen panostuksen äärellä olet? Aika on ihmisen

Lue lisää »