osaaminen

Hei osaaja, kuka sinä olet?

Potilas on nukutettu, kanyloitu ja katetroitu. Pää asetetaan sopivaan kulmaan kallotelineeseen. Hiukset raakataan, päänahka pestään ja siihen tehdään piirto. Tämän jälkeen operatööri pesee kätensä, jonka aikana leikkausalue peitellään. Operaatio alkaa suunnitelman mukaisella viillolla ja ihon levityksellä. Seuraa kallon poraus – reikä, kaksi tai kolme. Leikkurilla luulevyn irrotus ja talteenotto odottamaan takaisin kiinnitystä. Kovakalvon avaus ja …

Hei osaaja, kuka sinä olet? Lue lisää »

Bill Gates ja erottumisen algoritmi

Aina silloin tällöin tulee vastaan ajattelua, joka jää resonoimaan pidemmäksi aikaa. Yksi tapaus kävi noin vuosi sitten. Luin tuolloin blogitekstin, jonka äärelle on tullut sittemmin palattua useampaan otteeseen. Palataanpa nytkin. Kirjoitus käsitteli osaamisen kehittämistä – sitä, millaista osaamista tulevaisuutta ajatellen kannattaa kehittää ja miten sitä voisi käytännössä tehdä. Elämme siinä määrin osaamisyhteiskunnassa, että kysymykset ovat …

Bill Gates ja erottumisen algoritmi Lue lisää »

Tulevaisuusvaliokunta

Suomen eduskuntalaitoksessa on yksi maailman mittakaavassakin ainutlaatuinen toiminto – tulevaisuusvaliokunta. Laitoksemme saattaa tältä osin olla jopa tunnetumpi ulkomailla kuin kotimaassa. Mutta miten valiokunta toimii ja millaisia oivalluksia se tuottaa maamme tulevaisuutta ajatellen? Tämän kerran jaksossa jututettavana on tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Joakim Strand (rk.). Jaksossa Joakim avaa valiokunnan toimintaa ja sieltä nousevia pohdintoja koko Suomea ajatellen …

Tulevaisuusvaliokunta Lue lisää »

Fingo

Millaista on kansalaisjärjestöjen tulevaisuusajattelu? Tämänkertaisessa jaksossa tulevaisuusosaamisesta ja sen kehittämisestä keskustellaan Fingon Terhi Ylikosken kanssa. Fingo on suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestö, joka palvelee lähes 300 globaalin kehityksen parissa toimivaa jäsenjärjestöä. Terhi työskentelee Fingossa kehittämisen ja ennakoinnin asiantuntijana. Hänellä on parinkymmenen vuoden kokemus globaalin oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen edistämisestä. Tämän videon julkaisuhetkellä hän aloittaa Sitran Tulevaisuustaajuus-hankkeessa. Jaksossa …

Fingo Lue lisää »

MaaS Global

Mitä sinulle yksilönä pitäisi tehdä, että voisit luopua omasta autostasi? Tähän kysymykseen kiteytyy maailmanluokan visio, jossa tapa liikkua itse omistetulla kulkuvälineellä vaihtuu tapaan liikkumisesta palveluna (Mobility-as-a-Service).  Tämänkertaisessa jaksossa kurkistetaan liikennesektorin murroksen edelläkävijään, vuonna 2015 perustettuun suomalaiseen kasvuyritykseen MaaS Globaliin. Yrityksen Whim-sovellus helpottaa arjen liikkumista tuomalla joukkoliikenteen, taksit, sähköpotkulaudat, kaupunkipyörät, vuokra-autot jne. yhteen palveluun. Whim on palvelu …

MaaS Global Lue lisää »

juhon

Ponsse

Metsäkoneyhtiö Ponsse on suomalainen menestystarina. Pienessä yläsavolaisessa Vieremän kunnassa valmistetaan maailman parhaita harvestereita ja kuormatraktoreita. Ponsse on kiistaton edelläkävijä, tulevaisuuden tekijä. Mutta mistä yrityksen tulevaisuuskyvykkyys muodostuu? Miten tulevaisuutta Ponssella tehdään? Jaksossa Ponssen ajattelua ja arkea avaa yrityksen toimitusjohtaja Juho Nummela. Juho on koulutukseltaan tekniikan tohtori, ja vetänyt metsäkoneyritystä vuodesta 2008. Hänen johtajakaudellaan yritys on kehittynyt …

Ponsse Lue lisää »

5670 tuntia

Elätkö arkeasi korkeakoulumaailmassa? Oletko kehittämässä ammatillista kyvykkyyttäsi tai ansaitsemassa elantoasi uuden tiedon ja osaamisen äärellä? Oletko ajatellut, millaisen ajallisen panostuksen äärellä olet? Aika on ihmisen arvokkain yksittäinen resurssi. Se on myös tasa-arvoisin resurssi. Vuorokaudessa, viikossa, kuukaudessa ja vuodessa sitä on jokaisella täsmälleen saman verran. Aika jos mikä yhdistää ja saattaa ihmisiä samalle viivalle ajasta, paikasta …

5670 tuntia Lue lisää »