Potilas on nukutettu, kanyloitu ja katetroitu. Pää asetetaan sopivaan kulmaan kallotelineeseen. Hiukset raakataan, päänahka pestään ja siihen tehdään piirto. Tämän jälkeen operatööri pesee kätensä, jonka aikana leikkausalue peitellään. Operaatio alkaa suunnitelman mukaisella viillolla ja ihon levityksellä. Seuraa kallon poraus – reikä, kaksi tai kolme. Leikkurilla luulevyn irrotus ja talteenotto odottamaan takaisin kiinnitystä.
Kovakalvon avaus ja siitä se alkaa. Mikroskoopin ääressä tehtävä sukellus aivomassaan, mikroskooppisen tarkkaa liikkumista, preparointia, verisuonten polttamista ja klipsaamista. Milloin hoidettavana on hematooma (verenpurkauma), aneyrysma (aivovaltimon pullistuma), AVM (aivoverisuonten valtimo-laskimoepämuodostuma) tai aivokasvain. Tai jotain muuta.
Kun tämän tekee yli 16.000 kertaa, tekijästä voi tulla yksi maailman parhaista. Juha Hernesniemestä (1947-2023) tuli.
Alkuvuoden lukemistoon valikoitui neurokirurgi Juha Hernesniemen elämäkerta Aivokirurgin muistelmat. Kerrankin tuli luettua jotain kohtuullisen kaukana niin omasta osaamis- kuin mukavuusalueesta. Kirja on täynnä lääketieteellistä käsitteistöä, sanoja, joita on vaikea lausua ja joiden merkitysten ymmärtäminen vaatii jatkuvaa googlaamista. Toiseksi kallonporauksen äänimaisemaan ja leikkaussalin hajuun eläytyminen sekä ajoittaisten komplikaatioiden ja vaikka aivovaltimosta hoitohenkilökunnan päälle suihkuavan veren kuvittelu sai alkuun olon hieman huteraksi. Kuitenkin lukuisat tarinat leikkaussaleista, onnistumiset ja epäonnistumiset olivat kiehtovaa luettavaa. Lisäksi kirjasta hahmottuu neurokirurgian valtava kehitys viimeisen 50 vuoden aikana.
Hernesniemi antautui täydellisesti niin oman kuin alansa toimintatapojen ja osaamisen kehittämiselle. Sen lisäksi, että hänestä tuli maailmankuulu kirurgi, hänen johdollaan Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta tuli (ainakin hetkellisesti) neurokirurgian mekka, johon kirurgit ja kirurgiaan erikoistuvat lääkärit ympäri maailmaa saapuivat seuraamaan Hernesniemen johtaman klinikan toimintaa. Leikkauksia ei tehty ainoastaan täysissä saleissa vaan myös täysille katsomoille.
Core
Hernesniemen tarina nivoutui ytimensä osalta yhteen toisen äskettäin lukemani lääkärin tarinan kanssa. Aki Hintsa (1958-2016) oli urheilulääkäri ja ortopedi, joka tuli tunnetuksi erityisesti Formula 1:ssä tekemästään työstä. Hintsa kehitti elämänsä aikana oman kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mallin tai filosofian, joka osaltaan auttoi Mika Häkkisen, Lewis Hamiltonin ja Sebastian Vettelin kaltaisia kuljettajia kilpa-autoilun kuninkuusluokan – ja Hintsan kuvaamana monella tavalla äärimmäisten vaatimusten urheilumuodon – maailmanmestaruuksiin. Sittemmin mallin ympärille rakentunut valmennusliiketoiminta laajeni muillekin toimialoille.
Hintsan hyvinvointimalli on kuvattu Oskari Saaren kirjoittamassa kirjassa Aki Hintsa – Voittamisen anatomia. Malli rakentuu kuudesta osasta: yleisestä terveydestä, fyysisestä aktiivisuudesta, ravinnosta, palautumisesta, biomekaniikasta ja henkisestä energiasta. Mallin keskellä on ydin, jota Hintsa nimitti coreksi. Se koostuu ihmisen identiteettiä, prioriteetteja ja oman elämän hallintaa koskevista kysymyksistä. Vuonna 2015 Hintsa sairastui haimasyöpään, mitä seurannut taistelu elämän ja kuoleman äärellä on puolestaan kuvattu hänen ja Saaren kirjoittamassa kirjassa Tänään olen elossa. Kuolevan miehen päiväkirja. Viimeisessä kirjassaan Hintsa ruoti erityisesti oman elämänsä ydinkysymyksiä, omaa coreaan. Lukukokemus puhutteli ja meni syvälle tunteisiin, mikä uskoakseni toteutti myös kirjan tehtävää. Samalla se herätti pohtimaan huippuosaamista ja sen ydintä.
Molemmat edesmenneet lääkärit edustivat alallaan maailman terävintä kärkeä. Ei varmasti ole kahta sanaa siitä, että ammattilaisuus edellytti heiltä syvällistä tietoa ja taitoa. Matka huipulle oli vaatinut valtavaa omistautumista, työntekoa ja sinnikkyyttä. Työvuosien, erilaisten kokemusten ja jatkuvan oppimisen myötä heistä tuli mitä tuli. Tämän itsestäänkin selvyyden rinnalla elämäntarinoista välittyi myös toinen ulottuvuus.
Huippuosaajien poikkeuksellisuus ei ole vain tiedoissa ja taidoissa
Juha Hernesniemi operoi lääketieteen syvässä päässä. Olikin kiinnostavaa, miten hän avasi oman identiteettinsä ydintä (tai ainakin osaa siitä). Hän sanoi olevansa ensin ihminen, sitten lääkäri ja vasta tämän jälkeen huippukirurgi. Tämä välittyikin monista potilastarinoista. Hernesniemi valmisti potilaat operaatioon, hoiti ennakkovalmistelut ja käytti myös jälkeenpäin osastolla aikaa näiden kanssa. Ajoittain yhteydenpito jatkui aivan muiden asioiden merkeissä. Monet huippukirurgit vaikuttivat hänen rinnallaan rokkitädiltä, jotka saapuivat paikalle vasta kun avustajakunta oli hoitanut kaiken valmiiksi varsinaiseen operaatioon. Uskoisin, että monet terveydenhoitopalveluja tarvitsevat toivovat paitsi parasta mahdollista hoitoa, myös inhimillistä kohtaamista. Sairas ihminen ei ole vain korjausta tarvitseva biologinen tai fysiologinen olento.
Ajattelutapa näkyi myös Hernesniemen suhtautumisessa byrokratiaan ja hallintoon. Hernesniemi oli sitä mieltä, että sairaaloiden ainoa (ei siis tärkein) tehtävä on potilaiden hoitaminen. Sairaanhoidon ydin oli hänelle kristallinkirkas. Joskus kun potilaan hoitaminen ei tuntunut järjestelmän kannalta mahdolliselta tai perustellulta, Hernesniemi vain leikkasi. Ja joku ihminen saattoi saada uuden elämän tai ainakin jatkoaikaa nykyiselle.
Aki Hintsan ammatillinen polku lähetystyökentältä formulavarikolle puolestaan kuvasi yhteiskunnan tasot läpileikkaavaa ihmissuhdeverkoston kirjoa. Hintsa ei ollut kiinnostunut titteleistä. Hän oli valmis auttamaan kaikkia, jotka tarvitsivat apua. Huippu-urheilijat ja -johtajat kohdattiin ihmisinä siinä, missä naapurit ja sairaaloiden hoitohenkilökunta. Paikoin ammatillisesti alkaneet suhteet syvenivät ystävyyssuhteiksi, joihin kuuluva inhimillisyys seurasi myös sairausjaksolle.
Vahva ihmiskeskeisyys kiteytyi nähdäkseni myös siinä, miten Hintsa kuvasi yrityksensä Hintsa Performancen rekrytointia: tavoitteena on palkata hyviä ihmisiä. Huipputiimin osaaminen perustuu ihmisen arvoihin ja niistä kumpuaviin prioriteetteihin. Osaajan ydin ratkaisee.
Harvinaisuus, jollainen jokainen voi olla
En usko, että Hintsa menestyi yksin hyvinvointimallinsa vuoksi vaan siksi, että hän osasi tuoda sen asiakkaidensa elämään. Se edellytti kykyä kohdata erilaisia ihmisiä, ja näille syntynyttä kohdatuksi tulemisen kokemusta.
Tulevaisuuden työelämätaidoista puhuttaessa on jo jonkin aikaa korostettu sosiaalisten taitojen merkitystä tiedollisten ja käytännön taitojen ohessa (mm. OECD). Teknologian kehittyessä ja toimintaympäristön muuttuessa sekä entistä monimuotoisemmaksi että monimutkaisemmaksi, ihmisten roolin voidaan nähdä kehittyvän erityisesti siinä, mitä ja miten ihmisenä olemme. Puhutaan ihmissuhdetaidoista, tunnetaidoista ja soft skillseistä. Oli aluksi kiinnostavaa, ja sittemmin oikeastaan itsestään selvää löytää tämä puoli myös mainittujen huippuosaajien elämistä ja identiteeteistä.
Voiko huippuosaaja ylipäänsä olla ilman inhimillistä ulottuvuutta? Ja onko se lopulta tekijä, joka erottaa parhaan toisesta parhaasta?
Lukukokemukset saivat pohtimaan omia kohtaamisia erilaisten huippuosaajien kanssa. Vuosien varrelta mieleen nousi tilanteita, joissa syystä tai toisesta on tullut otettua yhteyttä johonkin omalla tasollaan operoivaan ammattilaiseen. Ottaen huomioon, että tällaiset osaajat ovat kysyttyjä ja kiireisiä – ja heidän aikaansa haluaa myös itse säästää – paikoin kohtaamisiin on sisältynyt poikkeuksellisen vahva läsnäolo, kohtaaminen ja arvostava vuorovaikutus. Lisäksi joskus aikaa on löytynyt käsittämättömän paljon. Kokemukset ovat olleet ikimuistoisia. Kontrasti moniin muihin matkalle sattuneisiin kohtaamisiin, niin ikään kovan luokan osaajien kanssa, on voinut olla valtava.
Poikkeuksellinen osaaja on helppo tunnistaa, kun sellainen kohdalle sattuu. Se tuntuu.
Mutta eihän kyse ole ominaisuuksista, jotka olisi varattu vain harvoille. Vaikka lopulta ainoastaan muutamat pääsevät jonkin alan absoluuttiselle huipulle, jokainen voi kuitenkin tavoitella omaa huippuaan. Jokaisella meistä on mahdollisuus tulla parhaaksi versioksi itsestämme. Ja pyrkimyksellä siihen on aidosti merkitystä niin itselle kuin ihmisille ympärillä. Osaamisalan tiedollisella ja taidollisella huipulla voimme kenties tulla tunnetuksi. Inhimillistä huippua tavoitellessamme voimme varmuudella saada toisen tuntemaan. Ja joskus se on kaikki, mitä toinen tarvitsee tullakseen palvelluksi, päästäkseen eteenpäin tai onnistuakseen.
Joskus ydintehtävä on helppo hahmottaa. Mutta miten onnistua pitämään se kirkkaana ja viemään sanoista tekoihin päivästä toiseen? Onko päivittäiselle agendalle lopulta tärkeämpää tehtävää kuin se, mitä ytimeltämme olemme?
PS. Hieno esimerkki Juha Hernesniemen pyrkimyksestä jakaa osaamistaan ja auttaa toisia lääkäreitä kehittämään osaamistaan on hänen leikkauksistaan koottu kaikille avoin 1001 videon verkkoaineisto. Erityisesti kirjan lukemisen myötä videoita on kiinnostava katsoa. Eikä ainakaan omaan mieleen tullut toista osaajaa, joka olisi näyttänyt työskentelyään tässä laajuudessa.
Kirjallisuutta:
Saari, O. 2015. Aki Hintsa – Voittamisen anatomia.
Hintsa, A. & Saari O. 2021. Tänään olen elossa. Kuolevan miehen päiväkirja.
Hernesniemi, J. 2022. Aivokirurgin muistelmat.
Kuva: Pixabay