Eihän siinä auttanut kuin kääntää pihaan. Nyt olisi helppo selvittää, millainen auto sieltä löytyy. Ja millaisen palvelukokemuksen autoteollisuuden tulokas synnyttää. Teslan toinen malli ei ollut vielä jalkautunut Suomeen, joten liikettä komisti yksi ainoa auto ja sen pohjalevy. Seinustalla oli iso tv ja rivi oheistuotteita. Äkkiseltään ei edes ajattelisi olevansa autokaupassa. Satuin olemaan ainoa asiakas ja palvelu pelasi. Sain kattavan yleisesittelyn sekä autosta että yrityksen palveluista Suomessa. Koeistumisen ja renkaanpotkinnan päätteeksi myyjä ehdotti koeajon varaamista. Ilman muuta.

Viikon kuluttua nuorehko naishenkilö soitti koeajon merkeissä. Aika löytyi parin viikon päästä. Kaiken tämän seurauksena sähköpostiin kolahti pari viestiä, joissa esiteltiin itse autoa ja pohjustettiin tulevaa koeajotapahtumaa. Yksin paperilla autossa on ominaisuuksia, joita ei jokaisesta nykyautosta löydy. On sähkömoottori, reippaasti tehoa ja autopilotti. Lisäksi Teslan tarina on jo itsessään erityinen muuten hyvin perinteikkäällä tavalla toimivalla teollisuuden alalla. Suurella uteliaisuudessa siis suuntasin uudelleen liikkeeseen.

Lähdimme myyjän kanssa ajelulle. Normaalia arkea ei ole tapana taittaa sadan tonnin autolla, joten mukava sellaiseen on istua. Heti myös kävi selväksi, että peli on Piilaakson veijareiden tuotos. Elektroniikassa ei ole säästelty ja teknologia on osa jokaista toimintoa aina ratin korkeussäätöä myöten. Auto on itse asiassa tietokone, jonka jokaista yksityiskohtaa komennetaan hyvänkokoiselta kosketusnäytöltä. Auton saa nettiin ja päivittämään itsensä.

Perinteisellä polttomoottoritekniikalla köröttelyn jälkeen jalan asettamisessa sähköauton kaasupolkimelle oli jotain samaa jännitystä kuin pikkupoikana ensimmäisen kerran itse auton rattiin päästessä. Mietin jo, unohtuvatko ajamisen perustaidot ja liikennesäännöt. No, ratti, kaasu ja jarru löytyivät, joten aika pian naapuruston kaduilla lipuessamme olo alkoi rauhoittua. Tämähän on kuin mikä tahansa auto. Muttei kuitenkaan. Ajotuntuma on kuin missä tahansa hieman paremmassa autossa. Silti tässä on jotain erityistä. Tämä ei ole autoteollisuuden tuotos.

Kiersimme taajamasta hieman isommille väylille ja lopulta moottoritielle. Sähkömoottori ei pidä ääntä, mikä sekä ihastuttaa että hämmentää. Kyyti on tasaista, mutta käskystä hyvinkin räväkkää. Moottorin vaste on upea. Tesla on urheiluauto perheauton kuorissa. Moottoritiellä laitan autopilotin päälle ja irrotan kädet ratista. Auto ottaa halutun matkanopeuden ja pitää itsensä kaistalla. Joku ohittaa ja kiilaa eteen, jolloin auto jarruttaa automaattisesti ja jättää halutun turvavälin. Tässä on pala liikenteen tulevaisuutta.

Ajelemme tunnin keskustellen yrityksestä ja Elon Muskista, autosta, sen tekniikasta sekä talviominaisuuksista, minkä jälkeen parkkeeraan liikkeen pihaan. Teslaa ei tarvitse sammuttaa kuten ei tarvinnut käynnistääkään. Istun hiljaa ja suljen silmät. Yritän pysähtyä hetkeen ja tunnustella kokemustani. Tunnen silmäkulman kostuvan.

Kun yksi tarina päättyy, toinen alkaa

Koeajosta ei ehtinyt kulua montaa päivää, kun jo päädyin uuden autoelämyksen äärelle. Vaikka tällä hetkellä pihassa seisoo saksalainen menopeli, myönnän lämpimän suhteeni länsinaapurimme autoteollisuutta kohtaan. Liekö tuoreen koeajon vai minkä seurausta, mutta mieleen tuli selvittää Volvon uutuusmallin markkinalletulon tilannetta. Lyhyen surffaustuokion seurauksena päädyin oheisen tarinan äärelle.

Mitä seurasi jatko-osa.

Ehkä jo arvaat, mitä tapahtui. Volvon uutuusmallin lipuessa Hans Zimmerin mahtipontisten sävelten tahdittamana Stade de Francen uumeniin tunnen ihon menevän kananlihalle. En voi estää kyynelkanavaa raottumasta. Muutamaa minuuttia myöhemmin elän yhtä ruotsalaistähden pettymyksen ja haikeuden kanssa tämän taittaessaan matkaa Pariisista Malmöön. Juutinrauman sillalla yön varjot alkavat väistyä aamuauringon säteiden siivilöidessä ilmaa. Yhden supertähden maajoukkueura on päättynyt. Nyt on uusien tarinoiden aika. Ehkä se on joku toinen maahanmuuttajataustainen lähiölapsi.

Katson liikuttuneena videot uudelleen.

Ei kahta ilman kolmatta

Olen hämmentynyt. Tunnustan olevani tunteellinen mies, ja vaikken autohullu olekaan, suhtaudun kulkupeleihin hyvin tunnepohjaisesti. Minulla ei kuitenkaan ole ollut tapana kyynelehtiä niiden äärellä. Tästä muistui kuitenkin mieleen tapaus.

Jos sinulla on pieniä lapsia, olet varmasti tutustunut Salama McQueeniin, tuohon Autot-elokuvien sympaattiseen ja energiseen sankariin. Salaman kasvutarina Syyläricityn autoyhteisössä ei ole jättänyt kylmäksi. Formaatti on hurmannut myös tuotantoyhtiön muissa kulkupeliaiheisissa filmeissä. Myönnän herkistyneeni useaan otteeseen katsoessani näitä uudestaan ja uudestaan yhdessä lasteni kanssa. Auto, niin mekaaninen laite kuin se onkin, voi pitää sisällään suuren sielun.

Joku voi väittää, että nyt on mies mennyt mainosmiesten ja filmintekijöiden lankaan. En kiistä, etteikö audiovisuaalisella kerrontamuodolla olisi merkitystä. Sillä on valtaisa merkitys. Mutta yksin se ei riitä. Olen nähnyt monta visuaalisesti hienoa asiaa, mutten ole tuntenut mitään.

Miksi?

Selitystä omaa reaktioon pohtiessani muistui mieleen muutama vuosi sitten julkaistu Simon Sinekin hittikirja Start with Why. Kirjoittajan perusviesti on, että inspiroivimpia organisaatioita, yhteisöjä ja yksilöitä yhdistää kristallinkirkas olemassaolon tarkoitus. Jokseenkin kaikki organisaatiot ja toimijat tietävät mitä ne tekevät. Jotkut tietävät myös miten ne tekevät mitä tekevät. Huipputekijät kuitenkin tietävät miksi ne tekevät mitä tekevät. Tuo syy ohjaa kaikkea niiden toimintaa. Toimintamallit ja lopputuotteet ovat merkityksen ruumiillistumia. Parhaimmillaan merkitykset, toimintatavat ja tuotokset luovat saumattoman kokonaisuuden. Asiakasuskollisuus ja fanius ovat lopulta seurausta siitä, että yhteisön olemassaolon tarkoitus menee yksiin asiakkaan uskomusten kanssa. Tämä ei tapahdu järjellä vaan tunteella.

Sinek on luonut kiinnostavan analogian, jossa hän yhdistää ihmisen aivojen neokorteksin eli ajattelevan osan toiminnan konkreettisiin osatekijöihin (mitä ja miten tehdään). Limbisen järjestelmän eli ihmisen tuntevan osan hän puolestaan yhdistää tarkoitukseen, syyhyn olla (miksi tehdään). Toisin sanoen neokorteksi hoitaa järkeilyn ja sanoittamisen, limbinen järjestelmä kokemisen ja tuntemisen. Huomionarvoista on, että limbisellä järjestelmälle ei ole kieltä, ei sanoja joilla selittää. Kukapa ei ole kokenut joskus jotain, mitä on vaikea pukea sanoiksi, olipa kyse suhteista ihmisiin, tuotteisiin tai palveluihin. En ole osannut vastustaa ajatusrakennelmaa.

Limbinen järjestelmä oli selvästi ottanut ohjat autojen äärellä ollessani. Markkinamiehet olivat myös tehneet työnsä taidokkaasti onnistuessaan – ei vain luomaan kauniita kuvia – vaan välittämään jotain näiden tuotteiden taustalla piilevästä syvemmästä tarkoituksesta. Lopulta en ollut tekemisissä autojen vaan niiden takaa löytyvien merkitysten kanssa. Ja noilla merkityksillä tuntui olleen minulle erityistä arvoa.

Tesla ei kertonut autosta. Volvo ei kertonut autosta. Salama McQueen ei kertonut autosta. Ne kertoivat väkevää ja intohimoista tarinaa edelläkävijyydestä, muutoksesta, välittämisestä, ystävyydestä ja elämänilosta. Tai näin ainakin yritän selittää jotain, johon ei lopulta ole sanoja. On vain kyyneleet.

The post Mitä yhteistä on Teslalla, Volvolla ja Salama McQueenilla? appeared first on Teemu Ruohonen.

On kahdenlaisia alkuja: toiset innostavia, toiset nihkeitä. Innostava alku liittyy poikkeuksetta asioihin, joihin itsellä on luontaista vetovoimaa, osaamista, harrastuneisuutta tai uteliaisuutta. Innostava alku puhuttelee sisäistä motivaatiota. Näin alkuun liittyy lähtökohtaisesti positiivista odotusta, uuteen ideaan tai haasteeseen liittyvää innostusta ja tekemisen poltetta. Alussa kaikki on mahdollista. Nihkeät alut ovat puolestaan kuin kutsumattomat vieraat. Pahimmillaan ne tulevat yllättäen ja pyytämättä. Joskus ne ilmaantuvat pitkän ja hyvinkin tiedostetun kehityskaaren tuloksena. Yhtä kaikki, nihkeät asiat eivät vedä puoleensa tai ne pitävät muuten perää sen hetkisellä prioriteettilistalla.

Mutta. Ei ole mitään takeita, että innostava alku olisi innostava tai nihkeä nihkeä loppuun asti. Niin kauan kuin ennustamisen taitomme eivät nykyisestä kehity, emme voi täydellisellä varmuudella tietää, mitä alun jälkeen seuraa. Alku ei välttämättä määrittele matkaa. Ja lopulta kaikki tapahtuu matkalla.

Ei ole mitään takeita, että innostava alku olisi innostava tai nihkeä nihkeä loppuun asti.

Tämä blogi on yksi alku. Idea ja siihen liittyvät mahdollisuudet ovat alkaneet väijyä mielessä jo viikkoja ennen ensimmäisenkään sanan kirjoittamista. Idean synnyttyä mieli on alkanut tehdä työtään niin tietoisesti kuin tiedostamatta. Ehdottomasti siis innostavaa. Kirjoittaminen on lähtökohtaisesti yllättävää, eikä ennakolta tiedä, mihin se vie. Omien ajatusten sanoittaminen ja jäsentäminen ovat ihmeellisen tehokkaita välineitä itse ajattelun kehittämiseen, ymmärryksen syventämiseen ja oppimiseen. Toiseksi bloggaaminen on mahdollisuus uuden vuorovaikutuksen rakentamiseen. Ehkä juttu tavoittaa ennestään tuntemattomia lukijoita. Ehkä jaetut ajatukset herättävät uusia ajatuksia, jotka palautuvat takaisin ja jalostavat edelleen omaa ajattelua. Tämäkin alku on yllätyksellinen eikä tulevasta tiedä. Tärkeää onkin, että alkua seuraa matka. Matkasta puolestaan seuraa tarina.

Ensimmäinen taistelu

Yhteiskuntamme tarinankerronta nojaa aristoteeliseen tarinankerronnan formaattiin, jossa keskeistä on hyvän ja pahan välinen kamppailu. Hyvä on yleensä tarinan sankarihahmo, protagonisti, joka saa tehtävän. Maailmassa on jotain pielessä, mitä sankari lähtee korjaamaan. Hyvään tarinaan kuuluu keskeisesti myös vastavoima, antagonisti, joka pyrkii estämään sankaria tehtävässään. Hyvän ja pahan välinen mittelö on tavalla tai toisella jokaisen kiinnostavan tarinan käsikirjoituksessa, olipa kyse kirjasta, elokuvasta, päivän uutisesta tai urheilutapahtumasta.

Ja tuo mittelö alkaa alusta. Alulla on antagonisti, mikä on tullut konkreettisesti huomattua tämänkin blogin kohdalla. Ideasta kirjoittaa ensimmäinen juttu otti viikkotolkulla aikaa siihen, että juttu todellakin tuli kirjoitettua. Tyhjän paperin haaste. Ja sen tajuaminen, että perin tyhjältä tämä näyttää ensimmäisen jutun jälkeenkin. On äärettömän helppoa selittää tilanne muilla kiireillä ja ajanpuutteella. Nihkeissä aluissa ja motivaation puuttuessa tämä yleensä vielä korostuu.

Lopulta alun vastavoima ei ole olosuhteissa vaan tekijässä itsessään. Antagonisti ei ole ympäristö vaan oma mieli. Tässä tapauksessa julkinen oman tekemisen ja ajattelun jakaminen ja ruotiminen aiheuttavat epävarmuutta. Yhtäältä en tiedä, mitä olen alkamassa tekemään ja mihin se johtaa, toisaalta mieleen hiipii ajatus, kiinnostaako tämä ketään. Lopulta en tiedä, kiinnostaako tämä itseänikään enää hetken päästä. Innostava alku kääntyy yhtäkkiä nihkeäksi – ja ennen kuin sanaakaan on kirjoitettu.

Antagonisti ei ole ympäristö vaan oma mieli.

Oma ajattelu on usein vihollisistamme pahin. Yhtälailla kuin se lietsoo meitä innostuksen ja tekemisen valtaan, se myös loihtii eteemme mörköjä ja istuttaa takaraivoomme epävarmuuden siemeniä. Oma mieli on tehokas täyttämään ajatuksia kaikella muulla ja viivästyttämään itse tekemistä. Toisilla ajatus kääntyy helpommin uhkiin, toisilla mahdollisuuksiin. Toisille on luontaisesti helpompaa aloittaa ja toiset lykkäävät aloitusta hamaan tulevaisuuteen. Kainuulaisen peruspessimistisen kasvatuksen saaneelle tämä ei ole helppoa.

Sanoista… eikun ajatuksista tekoihin

Yhtälailla kuin puhumattomia ajatuksia on vaikea kuulla, kirjoittamattomia sanoja on mahdoton lukea. Alun taistelussa ei ole vaihtoehtoja, on vain alettava tehdä. Tekeminen on sankarin salainen ase. Niin oma kuin ympäristön ajattelu alkaa todella elää vasta tekojen myötä. Samalla jatkoaskeleet ja yllätykset tulevat mahdollisiksi. Kuin taikasauvan iskusta, mielen peikot alkavat laota heti ensimmäisten käytännön askeleiden myötä. Lähes poikkeuksetta saa huomata, että alkuun ajatuksissa väijyneet uhat eivät toteudukaan. On todennäköistä, että asiat eivät mene suunnitelmien mukaan, mutta matka on alkanut. Kaikki on siis mahdollista.

Tekeminen on sankarin salainen ase.

Positiivarit jakaa myönteisiä ajatuksia jokaiselle arkipäivälle. Oheinen sopii hyvin kaikille aloittamisen sankareille ja sellaiseksi haluaville.

Alkaminen on hyvin yksinkertaista.
Tee päätös ja ota ensimmäinen askel.
Jokaisen askeleen myötä seuraavasta
tulee yhä helpompi.

Miltä siis nyt tuntuu? Olen edelleen alun epätietoisuuden ja epävarmuuden äärellä, mitä olen tekemässä ja mitä tästä tulee. Mutta sillä ei ole väliä. Olen aloittanut.

The post Alku ja antagonisti appeared first on Teemu Ruohonen.