Kirjoitus käsitteli osaamisen kehittämistä – sitä, millaista osaamista tulevaisuutta ajatellen kannattaa kehittää ja miten sitä voisi käytännössä tehdä. Elämme siinä määrin osaamisyhteiskunnassa, että kysymykset ovat oleellisia meille kaikille. Lisäksi osaamisen kehittäminen on asia, josta allekirjoittaneelle maksetaan, joten aiheen käsittelyyn lienee jonkinasteinen velvollisuuskin.

Blogaus alkoi vuosien takaisella otteella Bill Gatesin haastattelusta. Siinä Bill kertoi, ettei halua itseään kutsuttavan bisnesmieheksi. Hän kertoi uhraavansa ajattelustaan noin 10% liiketoiminnalle. Bisnes ei ollut hänestä niin monimutkaista, että siitä kannattaisi tehdä titteliä käyntikorttiin. Haastattelija jatkoi kysymällä kuvaavampaa titteliä. Tiedemies, vastasi Bill.

Osaaminen ja kilpailuetu

Osaamisella on arvoa. Lähtökohtaisesti kaikki osaaminen, josta on hyötyä tekijälle itselle tai ympäröivälle yhteiskunnalle, on arvokasta. Se, että kykenee omassa elämässään tekemään jotain, voi olla merkittävä arvo ihmiselle. Osaamisen arvo voi olla puhtaasti käytössä ja vaikka omaksi iloksi. Lisäksi yhteiskunnassa osaamiseen perustuvaa arvoa voidaan vaihtaa. Vaihdannan arvo realisoituu tavallisesti työ- tai asiakassuhteessa, jolloin henkilö vaihtaa osaamisensa useimmiten rahaan. Verkostoissa vaihdanta voi toki välillisesti tapahtua vaikka osaamista jakamalla, joskin harrastustoimintaa lukuunottamatta sekin lopulta tähtää joko itsen tai toisten työllistymiseen. Riippuen osaamisalasta, tekijän kyvykkyydestä ja vaikka tämän brändistä, vaihdettavan osaamisen arvo (onpa se todellista tai kuviteltua) vaihtelee, joskus rajustikin. Lopulta arvo luo kilpailuedun, joka puolestaan luo olosuhteita ja vapautta toteuttaa itseä.

Vaihdettavan osaamisen arvo elää ja muuttuu ajassa. Yleensä se vieläpä laimenee tai kokee inflaation. Aikana, jolloin kylässä oli yksi luku- ja kirjoitustaitoinen henkilö, hänellä oli yhteisössä erityinen kilpailuetu. Kaikkien pystyessä lukemaan ja kirjoittamaan tuota samaa etua ei ollut enää kenelläkään. Aiemmin harvinaisena pidettyjen taitojen yleistyessä, tai vaikka automatisoituessa, niiden kysyntä vähenee. Työelämässä tämä tarkoittaa, että osaamisesta maksetaan vähemmän tai ei ollenkaan. Samalla kilpailu kiristyy. Ei ole ihme, että jatkuvasta oppimisesta on tullut päivän sana.

Erityisen yleistyessä se ei ole enää erityistä. Tämä lienee itsestään selvää. Tätä itsestäänselvyyttä osaamisensa kehittäjän tulisi kuitenkin ajatella. Siihen nimittäin sisältyy haaste.

Erottumisen algoritmi

Blogaus siis käsitteli erottumista ja erityisesti erottumista luovaa osaamista. Tämän voisi nähdä yksilötason strategiana kehittää osaamista tavoitteena tulla noteeratuksi tai löytää oma paikka työelämässä. Jollekin se on tie unelmiin. Kirjoittaja oli omalla oppimispolullaan päätynyt ideaan, jota kutsui erottumisen algoritmiksi (outlier algorithm). Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on kahden muuttujan yhtälö: Miten arvokasta osaaminen on? Ja miten harvinaista se on?

Lähtökohtaisesti on kannattavaa hankkia osaamista, joka on arvokasta. Tällaiselle osaamiselle on tilausta ja käyttöä. Sillä ratkotaan haasteita ja vastataan olemassa olevaan kysyntään. Se voi kuitenkin myös tarkoittaa, että vastaavia osaajia on jonoksi asti. Jos lisäksi pystyy hankkimaan osaamista, joka on harvinaista, tuo jono voi joko lyhentyä tai jopa hävitä. Siitä päästäänkin haasteeseen.

On turvallista tehdä asioita, joita muutkin tekevät, sillä todennäköisesti enemmistö tekee asioita kuitenkin oikeaan suuntaan. Iso joukko ja joukon äly monesti korjaavat itse itsensä suuntaa. Toisaalta erottuakseen pitäisi tehdä jotain muuta, tai vähintään jotain eri tavalla. Siitä puolestaan seuraa tilanne, jossa on suuri todennäköisyys tehdä joko vääriä asioita, tai asioita väärin. Erottumisessa on riski päätyä tekemään asioita, jotka ovat kyllä harvinaisia, mutta eivät välttämättä arvokkaita.

Tutkijan polku

Jo jonkin aikaa on puhuttu ideaalista työelämän osaajasta, jolla on niin sanottu T-tyypin osaamisprofiili. T:n pystyviiva kuvaa syväosaamista jossain tietyssä asiassa. T:n vaakaviiva puolestaan moniosaajuutta. Ihannetyyppi on generalisti, jolla on jokin erityistaito.

Formaali koulutus pyrkii osaltaan taiteilemaan näiden ulottuvuuksien äärellä. Se ei kuitenkaan ole helppoa. Järjestelmä on nimittäin useimmiten viritetty enemmän tai vähemmän palvelemaan suurta yleisöä ja etua, olipa tarjonta miten laajaa, ja joustavuus miten suurta tahansa. Kustannuspaineissa pitäisi kuitenkin pystyä luomaan skaalautuvia ratkaisuja. Lisäksi järjestelmillä on taipumus vaalia pysyvyyttä muutoksen sijaan. Luotaessa markkinoiden kysyntää vastaavia opetussuunnitelmia, on aina mahdollista, että ajan mittaan ja inflaation jyllätessä vähennetään suunnitelmien tuloksena syntyvän osaamisen kilpailuetua.

Siitä päästäänkin Bill Gatesiin ja tämän perimmäiseen identiteettiin. Tiedemiehellä on tutkijan uteliaisuus, halu löytää jotain uutta, kykyä kokeilla ja oppia kokemuksesta. Tiedemies ei aloittaessaan vielä tiedä, mitä tulee keksimään tai löytämään. Jos kohteena olisivat itsestäänselvyydet, ei puhuttaisi edes tieteestä tai tutkimisesta. Lisäksi päämääränä on löytää jotain arvokasta. Käytäntö on osoittanut, että sellaista kyllä aina jossain vaiheessa löytyy.

Järjestelmä voi aidosti antaa eväitä arvokkaan osaamiseen kehittämiseen. Se voi myös tarjota eväitä tutkivan mielen kehittymiseen. Järjestelmät kuitenkin katsovat enemmän tai vähemmän samaan suuntaan: samoihin ilmiöihin, samoihin trendeihin, samoihin teorioihin jne. Erottuakseen osaajan on lopulta löydettävä oma polkunsa. Yhteiskuntamme auttaa vähintään määrittämään lähtöpisteen. Loput on kuitenkin tehtävä itse.

Luotko edellytyksiä erottua osaamisellasi?

Yhden klassisen viisauden mukaan meistä tulee sitä, mitä ajattelemme ja teemme päivästä toiseen. Omaa tutkijan mielentilaa voi testata esimerkiksi seuraavissa arkipäivän tilanteissa.

• Onko tiedonlähteenä muuta kuin päivän lehti ja illan uutiset?
• Onko lukemistossa muuta kuin bestsellereitä?
• Onko seurannassa muita kuin maailmankuuluja vaikuttajia?

Missä sinun tutkijan polkusi kulkee? Ja missä määrin se haarautuu tai voisi haarautua jonnekin, missä ei ole ruuhkaa? Ja millaisen arvon äärelle se voisi johtaa – käytettäväksi joko itse tai vaihdettavaksi johonkin muuhun?

Oman ajattelun rajoittuneisuutta tuli pohdittua edellisessä kirjoituksessa. Uskon, että tutkivalla mielellä on edellytykset löytää myös oman ajattelun ja osaamisen hämyisimpiin nurkkiin. Helppoa se ei kuitenkaan ole. Toisaalta, jos se olisi helppoa, olisiko se arvokasta? Tai harvinaista?

Kuva: Pixabay

The post Bill Gates ja erottumisen algoritmi appeared first on Teemu Ruohonen.

Kesä on pysähtymisen ja unohtamisen aikaa. Joku iloitsee siitä, että pääsee irti töistä, joku kiroilee kun hommat pysähtyvät. Eräs ystäväni juuri tuskaili, että toimettomana aika tuntuu menevän hukkaan. Totuus ei kuitenkaan ole ihan näin mustavalkoinen. Vaikka arjen operatiivinen toiminta pysähtyy, osa mielestämme aktivoituu. Nimittäin ihmisellä on kaksi aivoverkostoa. Toinen näistä aktivoituu suorituksen ja keskittymisen aikana – siis aikana, mistä meille yleensä maksetaan – toinen kun olemme jouten. Arjen aktiivisuus on helppo ymmärtää. Jouten ollessa ja keskittymisverkoston lepäillessä ihmisen luova puoli kuitenkin alkaa tehdä töitä. Joutenoloverkoston aktivoituminen on havaittu etenkin erityisen luovilla ihmisillä. Rentoutuessamme ja ajatellessamme jotain muuta luovuus alkaa tehdä töitään.

Luovuus on ollut yksi tämän vuosituhannen trendiaiheista. Se on myös ehdottomasti yksi ihmisenä olemisen hienoimmista asioista. On selvää, että luovuus on tiedosta ja sen jalostamisesta arvoa tuottavan yhteiskuntamme elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn keskeinen osatekijä. Ilman luovuutta uudet ideat ja innovaatiot eivät synny, eivätkä ongelmat ratkea. Ja ongelmia ja kehittämistarpeita meillä riittää.

Joutenolo palkitsee rehkimisen

Syystäkin luovuus on yksi tutkituimmista ja kirjoitetuimmista ilmiöistä. Yhtälailla luovuus on mysteeri, josta ei tiedetä läheskään kaikkea. Se ei kuitenkaan ole estänyt ihmisiä laatimasta teorioita siitä, miten luovat ratkaisut syntyvät.

On sanottu, että nykyisin vallalla olevan luovan ajattelun ja ongelmanratkaisun mallin on alunperin kuvannut Graham Wallas vuonna 1926 ilmestyneessä kirjassaan The Art of Thought. Kaikki tämän jälkeen aiheesta kirjoitettu on pitkälti tuon lähes sata vuotta sitten kirjoitetun toistoa. Wallasin mallissa on neljä vaihetta:

1. Valmistautuminen (preparation), jolloin pureudutaan tutkittavaan aiheeseen tai ratkottavaan ongelmaan, tehdään raakaa kenttätyötä, kerätään materiaalia, kaivellaan yksityiskohtia ja jäsennetään karttunutta tietoa.
2. Aiheen ankaraa työstöä seuraa hautomisvaihe (incubation), jolloin käsiteltävä asia työnnetään tietoisen mielen taka-alalle, unohdetaan se ja annetaan alitajunnan alkaa tehdä työtään.
3. Olet varmasti kokenut hetken, jolloin uusi idea tai ratkaisu iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, yllättäen ja pyytämättä. Raakaa työtä ja alitajuista hauduttelua seuraa valaistuminen (illumination).
4. Neljännessä vaiheessa todennetaan (verification) keksitty ratkaisu. Tuloksista riippuen hyväksytään tai hylätään syntynyt ratkaisu, tai jatketaan sen kehittelyä.

Wallasin perusvaiheistus toteutuu niin erilaisissa innovaatiomalleissa kuin vaikkapa nyt kovin trendikkäässä palvelumuotoiluprosessissa. Mukaan on tuotu toki uusia käsitteitä ja pilkottu vaiheita yksityiskohtiin. Saivartelu sikseen, mallin keskivaihe, jossa ajatukset kirkastuvat kiinnostaa erityisesti nyt loman kynnyksellä olevaa kehittäjää, ongelmanratkaisijaa tai tuloksentekijää. Uusien ratkaisujen kehittäminen vaatii fiksua tekemistä ja raakaa työtä, mutta uusilla ja kiinnostavilla ratkaisuilla on taipumus syntyä sitten kun ne on ensin unohdettu ja annettu alitajunnan hoideltavaksi.

Kilpailukykyinen loma

Suomen kilpailukyky on ollut kuluneen vuoden yksi suurimmista puheenaiheista. Keväällä eräänlaiseen maaliin tulleet sopimusneuvottelut ovat kiristäneet, karsineet ja nipistäneet yhtä jos toista. Kukaan tuskin on voinut välttyä kuulemasta, paljonko meidän pitäisi tehdä lisää töitä, jotta pysymme kansainvälisessä kilpailussa mukana. Sen lisäksi, etten ole ollenkaan varma, pitääkö meidän tehdä enemmän vaan ainoastaan fiksummin, keskustelu tuntuu keskittyneen uutta arvoa tuottavan prosessin ensimmäiseen vaiheeseen – aktiiviseen työntekoon. En ole kuullut puhuttavan joutenolosta. Millaisia tuloksia uurastuksemme tuottaisi, jos panostaisimme tähän vaiheeseen samalla pieteetillä?

Millaisia tuloksia uurastuksemme tuottaisi, jos panostaisimme joutenoloon samalla pieteetillä?

Ei tietenkään välttämättä tarvita kuukauden kesälomaa ideoiden haudutteluun ja ideoiden kirkastumiseen. Arjessa tapahtuva joutenolo, päiväunet, lounaskävelyt, erilaiset projektit, harrastukset ja arkea katkovat viikonloput sekä pienemmät lomat ruokkivat kaikki luovaa aivopuoliskoa. Ei silti oteta mitään pois kesältä. Tiedä sitten, millaisen välähdyksen, oivalluksen tai kirkastumisen tuleva lomakin tuo.

Tee siis palvelus itsellesi, palkanmaksajallesi ja tälle yhteiskunnalle ja jää lomalle. Mikäli olet hoitanut leiviskäsi, raatanut selkä ruvella ja kerännyt alitajunnallesi raaka-ainetta, tulevien viikkojen joutenoloa saattaa seurata yllättävä palkinto.

Hyvää kesää!

PS. Mikäli aihe kiinnostaa, luovaa aivopuoliskoa voi ruokkia esim. seuraavilla teoksilla:

Graham Wallas, The Art of Thought (1926)
James Webb Young, Technique for Producing Ideas (1939)
Juha T. Takala, Luova laiskuus (2013)
Saku Tuominen, Luova järkevyys (2014)

The post Olisiko aika tehdä joutenolosopimus? appeared first on Teemu Ruohonen.