Teemu

Kehittäjä | Kokeilija | Kouluttaja | Koutsi

Olen kehittäjä, kokeilija, kouluttaja ja valmentaja, vapaalla isä ja erämies. Työskentelen korkeakoululehtorina ja yrittäjänä digitaalisten palveluiden suunnittelun, yhteiskehittämisen ja kokeilutoiminnan parissa. Muotoilen oppimisen polkuja, ohjaan kehittämiskokeiluja ja tarjoan ylimääräistä käsiparia vaihtoehtoisten tulevaisuuksien elämiseen todeksi jo tänään. Minua innostaa työskentely erilaisten itsensä, osaamisensa ja toimintansa kehittämisestä kiinnostuneiden ihmisen kanssa. Haluankin auttaa opiskelijoitani ja asiakkaitani asettamaan ja saavuttamaan heille itselleen merkityksellisiä tavoitteita. 

Peruskoulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, minkä lisäksi olen kouluttautunut palvelumuotoilun, ketterän kehittämisen ja mediatuotannon osaajaksi. Olen myös sertifioitu Scrum-tuoteomistaja, Lean Six Sigma Green Belt ja Certified Business Coach.

Se, mistä tulen, määrittelee pitkälti sen, mitä ja kuka olen. Eletyn elämän palikoista myös tulevaisuus ponnistaa. Alta löydät muutamia virstanpylväitä vuosien varrelta.

Voit tutustua minuun lisää ja verkostoitua kanssani LinkedInissä.

1979

Hyrynsalmelainen strateginen lapsuus

Synnyin ja vartuin yläkainuulaisessa pikkukunnassa, jonka historiankirjat tuntevat mm. tervanpoltosta, jääkäriliikkeestä, Tommi-puukosta ja suopotkupallosta. Suopotkupalloa en ole pelannut, mutta tervaa olen polttanut ja puukon takonut. Satuin syntymään ikäluokkaan ja kaveriporukkaan, joka johdatteli monen arvokkaan äärelle. Tämän tosin ymmärsin vasta paljon myöhemmin. 

Mutta minkä, siitä voit lukea blogistani: https://teemuruohonen.fi/hyrynsalmelainen-strateginen-lapsuus/

1998

Kohti maailman arvokkainta ammattia

Urasuunnittelu oli lähellä nollaa valitessani opiskelupaikkaa. Lopulta aloitin opettajaopinnot kainuulaisessa yliopistoyksikössä. Hakeutumisessa opetusalalle ei ollut mukana tippaakaan intohimoa. Nuoruuden unelmani oli tulla muusikoksi, mutta lopulta järjen ääni voitti ja valitsin toisin. Opettajille – toisin kuin muusikoille – olisi kuulemma aina töitä. 

Valmistuttuani totesin, että opettaminen ei kiinnosta minua pätkääkään. Olin kuitenkin innostunut oppimisesta, mikä veikin työuralle opetuksen ja oppimisen kehittämisen pariin. Alkoi vuosikymmenen kestänyt varsin menestyksekäs opetustyön välttely. Vuonna 2015 minulle kuitenkin avautui yllättäen tilaisuus kokeilla opettamista ammatillisessa korkeakoulutuksessa. Innostuin. Minusta tuli kuin tulikin opettaja. 

Samalla tajusin liittyneeni itseäni joka suhteessa suurempien kollegioon: https://teemuruohonen.fi/sokrates-jeesus-gandhi/

2004

500+ keikkaa

Musiikki oli iso osa elämääni lapsuudesta nuoruuteen ja aina varhaisaikuisuuteen asti. Monen muun kotikuntani lapsen tavoin vanhempani vievät minut pianotunneille. Joko minussa ei nähty potentiaalia pianistina tai sitten kylälle juuri kasattuun big bandiin (kyllä, alle 4000 asukkaan kylällä voi olla big band!) tarvittiin puhaltajia. Minut houkuteltiin aloittamaan trumpetin soitto. Sattumaa tai ei, big band avasi todenteolla ovet musiikin maailmaan. Torven soittoa jatkuikin aina 1990-luvun loppuun ja inttivuosiin Kainuun prikaatin sotilassoittokunnassa. 

Trumpetti on mielestäni hienoin puhallinsoitin. Mutta se ei ollut juttuni. Teinivuosina kerjäsin vanhempani ostamaan minulle sähkökitaran. Samaan aikaan alkoivat kavereiden kanssa tehdyt ensimmäiset omat bändiviritykset. Erään lukioaikaisen keikan treeneissä satuin kokeilemaan soittokaverin sähköbassoa. Neljä nuottia ja se oli siinä – minusta tuli basisti.

Totista basson pompottelua ja paukuttelua tulikin harrastettua lähes kaksi vuosikymmentä. Nuoruuden jazz- ja funk-rytmiikka vaihtui sittemmin pop- ja rock-kuvastoon, ja aina hard core -rytistelyyn asti. 

Soittaminen vei ikimuistoisille reissuille aina olohuoneista jäähalleihin reilun 500 keikan verran. Vuosiin mahtui myös muutamia levytyssessioita niin omien yhtyeiden kanssa kuin sessiosoittajana. 

Daikini: Kaupallinen itsemurha (2008)

2005

Yrittäjyys

Opettajaksi valmistumisen jälkeen löin hynttyyt yhteen kahden opiskelukaverini kanssa, joita niinikään kiinnosti pedagogisen osaamisen hyödyntäminen opetustyötä laajemmin, tai sen sijaan. Perustimme yrityksen, jossa aloimme suunnitella viihdettä ja pedagogiikkaa yhdistäviä sisältöjä. Teimme lyhytelokuvia, web-pohjaisia pelejä sekä printtimateriaaleja. Yksi ensimmäisistä asiakkaistamme oli Finnair, jolle tuotimme lapsille lennoilla jaettavaa materiaalia. 

Ensimmäinen yritys oli avartava kokemus. Yrittäjyys oli ollut siihen asti minulle täysin vieras asia. Se ei ollut käynyt mielessä edes etäisinä ajatuksina. 

Sittemmin olen ollut yrittäjä pariin otteeseen sekä täysipäiväisesti että sivutoimisesti. Olen mm. työskennellyt asiantuntijana (esim. Mediakasvatus varhaiskasvatuksessa -opas), kehittänyt koulutuskonsepteja (esim. Helsingin kaupungin henkilöstön tekoälyn osaamisen kehittäminen) ja fasilitoinut useita kehittämisprojekteja (esim. Alvar Aalto Business Challenge). 

En ole varma, tuleeko minusta koskaan täysiveristä yrittäjää, mutta vuosien myötä minulle on kehittynyt hyvin yrittäjämäinen ajattelutapa ja työote. Nykyään oma yritys on paitsi tapa tehdä ”omia juttuja”, myös tärkeä osa oman osaamisen kehittämistä. Yrittäjyydestä on lisäksi tullut opetustyöni keskeinen viitekehys.

Yritystoimintaani, työtapoihini ja muutamiin tehtyihin projekteihin voit tutustua: https://rojektipaallikko.fi

2008

Entäpä jos Sinun elämänkokemuksesi olisi osa historiankirjoitusta?

Vuonna 2008 sain todella kiinnostavan puhelun. Se johdatti minut osakkaaksi startup-yritykseen, jossa aloimme kehittää ikäihmisille suunnattua verkkopalvelua elämäntarinoiden omaääniseen taltiointiin ja jakamiseen. Kunnianhimoinen visioimme oli mahdollistaa jokaisen maapallon asukkaan elämänkokemuksen taltiointi. Vastasin palvelun konseptin ja sisältöjen suunnittelusta. Minua on aina motivoinut työ merkitystä luovien ideoiden parissa, joten olin unelmatyössäni. 

Uskon, että näiden vuosien aikana yrityksessämme ja sen verkostoissa oli Suomen paras elämäntarinaosaaminen. Tekemämme kehitystyön myötä minut myös kutsuttiin vuonna 2009 mukaan Liikenne- ja viestintäministeriöön valmistelemaan Suomen uutta tietoyhteiskuntastrategiaa tasa-arvoisen yhteiskuntakehityksen osa-alueelta.

Vuonna 2011 kehittämämme konsepti voitti YK:n järjestämässä World Summit Award -kilpailussa e-osallisuus -kategorian ensimmäisen palkinnon. Kilpailuun osallistui 460 työtä 105 YK:n jäsenvaltiosta. Valitettavasti emme onnistuneet saamaan liiketoimintaa lentoon, ja rahapulassa jouduin jättämään yrityksen operatiivisen työn ja hakeutumaan palkkatöihin. 

Kokemus oli kuitenkin käänteentekevä. Sen lisäksi, että sain tehdä muutaman vuoden töitä äärimmäisen mielenkiintoisen aiheen parissa ja mahtavien työkavereiden kanssa, opin valtavasti uusien palvelujen ja liiketoiminnan kehittämisestä. Tästä opista on riittänyt ammennettavaa näihin päiviin asti. 

2011

Kokeileminen

Startup-vuosien jälkeen hyppäsin projektipäälliköksi hankkeeseen, jonka tavoitteena oli kehittää koulujen yhteisöllisyyttä ja oppilaiden osallisuutta edistäviä uusia palveluja ja toimintamalleja. Jälleen kerran olin merkitystä luovien sisältöjen äärellä.

Projekti tuotti ammatillisesti elämäni suurimman paradigman muutoksen. Oivalsin viimeistään nyt suunnitteluvetoisen kehittämistyön ongelmallisuuden uutta luovissa innovatiivisissa ideoissa. Löysin tien kokeilevan kehittämisen äärelle.

Työtavan muutos johti tuloksekkaaseen hanketyöhön. Sen lisäksi, että opimme mokailemaan, projektin tuloksena alkoi syntyä useita uusia toimintamalleja ja niitä tukevia digitaalisia ratkaisuja. Pisimmälle kehittyi yhteisöllinen oppimiskonsepti PopUp-koulu, joka on sittemmin vaihtanut omistajaa ja levinnyt ympäri Suomea.

Projektin myötä kokeilevasta kehittämisestä tuli työkalupakkini yksi tärkeimmistä työkaluista ja keskeinen osa nykyistä työnkuvaa ja ammatillista identiteettiä. 

PS. Tiedäthän, että sinäkin olet kokeilija? Ihan synnynnäinen sellainen. https://teemuruohonen.fi/sina-olet-synnynnainen-kokeilija/

Kasvatuksen ja koulutuksen palvelupolku, Helsingin kaupunki (2017)

2015

Startup-pedagogiikka

Yksi ympyrä sulkeutui, kun minulle avautui mahdollisuus kokeilla opettamista ammatillisessa korkeakoulutuksessa tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa. Työ kolahti ja löysin sisäisen opettajani. Toimenkuvani sisältää työtä innovoinnin ja luovan ongelmanratkaisun, digitaalisten palveluiden suunnittelun ja uuden liiketoiminnan kehittämisen parissa. Opettamisen lisäksi ohjaan muutamia aikuisopiskelijaryhmiä ja coachaan opiskelijayrittäjiä oman yritystoiminnan käynnistämisessä ja kehittämisessä.

Opetustyö on valtaisa mahdollisuus vaikuttaa vuosittain satojen ihmisten elämään. Yksi ponnistus tässä on ollut startup-kurssi, jota olen ollut käynnistämässä ja kehittämässä. Koska liiketoimintalähtöinen ajattelu on toimintamme keskiössä, olemme kehittäneet tietojenkäsittelyn opiskelijoille kurssin käytännönläheiseen uusien liikeideoiden kehittelyyn. DigiStartup-kurssilla opiskellaan digitaalista liiketoimintaa kokeilemalla digitaalista liiketoimintaa. Kurssi mielletään helposti yrittäjyyskurssiksi vaikka tosiasiassa sillä harjoitellaan tänä päivänä kaikille tuote- ja palvelukehityksen parissa työskenteleville arvokkaita asiakaskeskeisiä, ketteriä ja kokeilevia työtapoja. 

Lähestymistapa kytkeytyi myös oppilaitokseni koulutusvientiin, ja olen käynyt Etelä-Afrikassa kouluttamassa korkeakouluopettajia startup-pedagogiikan saloihin.

2020

Vuoden opettaja

Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta on ollut tärkeä osa työtäni koulutuksen ja sen kehittämisen parissa. Vuonna 2020 minut palkittiin työyhteisössäni vuoden opettajana panostuksistani yrittäjyyden koulutuksen kehittämiseen ja integroimiseen osaksi normaalia opetustyötä.

Käytännön opetustyö on kaiken kaikkiaan virittänyt omaa pedagogista ajattelua. Yhden vision löydät blogistani: https://teemuruohonen.fi/jos-minulla-olisi-oma-koulutusinstituutio/ 

2030

Tulevaisuustunnit™

Tuorein kiinnostukseni suuntautuu tulevaisuuteen. Eräässä fasilitoimassani projektissa keksimme kokeilla organisaation strategisen kärkiteeman työstämistä simuloimalla tulevaisuutta ja tilannetta kun kyseinen strategia on maalissa. Työtapa toimi hyvin, ja olen jalostanut siitä omaa mallia tulevaisuuden työ- ja toimintatapojen toiminnalliseen tutkimiseen ja kehittämiseen. 

Tulevaisuustunnit™ on 2-3 kuukauden ohjattu tutkimusmatka vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen. Niissä ideoita paremmasta huomisesta tutkitaan ja testataan osana tämän päivän arkea – tunti kerrallaan. Malli tarjoaa edelläkävijäyhteisöille ja sellaiseksi haluaville rakenteen kehittää ja kokeilla huomispäivän strategiaa tekemällä oppien.

Kiinnostuksesta tulevaisuusajatteluun ja sen kehittämiseen olen vuoden 2020 aikana tehnyt juttusarjaa erilaisista tulevaisuusosaajista. Kerran kuukaudessa julkaistavalla n. 20 minuutin videolla tutustutaan yhteen Suomen johtavaan tulevaisuusosaajaan, tämän ajatteluun, osaamiseen ja sen kehittämiseen.

https://rojektipaallikko.fi/2030

Korpi Experience™

Korpi

Lapsuuden Kainuun korpien äärellä eläneenä olen viettänyt runsaasti aikaa luonnossa ollen ja liikkuen. Paikoin jopa niin paljon, että se lakkasi kiinnostamasta.

Opiskeluaikojen jälkeen yhteys ja intohimo luontoon löytyi ja rakentui uudelleen. Nykyään luonto on minulle tärkeä paikka hiljentyä, rentoutua ja tutkia itseä. En tiedä juuri parempaa kuin aarnimetsän hiljaisuus ja tervastulien tuoksu. Olen myös Lapin sairastuttama, ja pyrin vetäytymään pohjoisen erämaihin aina kun mahdollista. 

Tulevaisuuden ammatilliset suunnitelmani ovat kehittämisen, kouluttamisen ja valmentamisen parissa, mutta yhtenä unelmana mielessä kytee myös ajatus elämästä pohjoisessa.

Yhteistyö

Takana on mielenkiintoisia tapahtumia, kokemuksia, oppeja ja oivalluksia. Toivon, että tulevaisuudessa niitä on luvassa vähintään toinen mokoma. Ja oletettavasti aiheista, joita en osaa vielä edes kuvitella.

Kuitenkin, mitään vuosien varrella ei ole tapahtunut itsekseen eikä yksin. Kaikki on syntynyt yhteistyössä työkavereiden, asiakkaiden, opiskelijoiden ja erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Ja niin tulee jatkossakin olemaan. 

Mikäli jokin tekemässäni herätti kiinnostusta tai haluaisit tutkia uusia mahdollisuuksia yhdessä, olehan yhteydessä! Löydät minut LinkedInistä.

"

Teemu on innostava ja rohkea kehittäjä! Työskentelysi tarmo puskee muuttumaan ja tapasi ohjata muutokseen on ihailtavaa. Osaat herätellä uusia ajatuksia muutosta kaipaavasta todellisuudesta.

Työpajan osallistuja

"

Tällä rojektipäälliköllä on homma hanskassa. Kykyä kuunnella, saada porukka osallistumaan sekä viedä systemaattisesti asioita eteenpäin.

Asiakas

"

Inspiroiva, on miten kuvaisin Teemua. Opettajana hän kysyi juuri oikeat kysymykset saaden meidät, opiskelijat, ajattelemaan itse.

Opiskelija

"

Olet ammattitaitoinen tekijä ja kehittäjä! On ilo työskennellä kanssasi, työt etenevät suunnitellusti ja ajallaan.

Asiakas

"

Olin todella motivoitunut kurssin aikana, kiitos kannustavan palautteesi.

Opiskelija

"

Ihana, innokas ja taitava Teemu!! Hyvä coachaava tapa työskennellä. Kiitos!!

Työpajan osallistuja