Tänä vuonna lupaan tehdä vähemmän

Teitkö uudenvuodenlupauksen? Niin, uusi vuosi ja uudet kujeet. Vuodenvaihteessa tehtävä lupaus on todellinen vuodenkierron El Clásico, joka herättää mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Toiset hymähtelevät koko asialle, toiset päättävät tehdä jotain. Olen myös kuullut jonkun sanovan, ettei usko uudenvuodenlupauksiin. Hä, siis usko mihin? Minusta uudenvuodenlupaus on loistava paikka luoda uutta arvoa ja kilpailuetua, olipa kyse hyvinvoinnin, elämänlaadun tai liiketoiminnan kehittämisestä. Uudenvuodenlupaus saattaa itse asiassa olla todellinen menestystekijä. Nimittäin jos omaa perstuntumaa tai median kirjoittelua uskoo, suurin osa uudenvuodenlupauksen tehneistä kyllä aloittaa tarmokkaasti, mutta aika moni hyytyy joko alkumatkalle tai viimeistään kesään mennessä. Jos olet maaliin pääsevän vähemmistön joukossa, olet todennäköisesti onnistunut ja tehnyt hyvän tuloksen, voittanut itsesi ja kenties jonkun muunkin.

Oma vuoteni vaihtui Lapin tähtitaivaan alla revontulten tanssia katsellen. Makasin eräänä iltana yön jo koittaessa 5-vuotiaan poikani kanssa tunturin kupeessa lumihangessa taivasta katsellen. Yleensä energinen ja toimintaa täynnä oleva vesselikin loikoili minuuttitolkulla hiljaa ja vain tuijotti ylös. Kuuntelimme hiljaisuutta ja ihmettelimme universumin äärettömyyttä. Täydellinen hetki.

Kun arjen häly ja hässäkkä vaimentuvat, tällaiset hetket mystisellä tavalla kirkastavat ajattelua. Pysähtyminen oli jälleen paikallaan. Kulunut vuosi rullasi mielessä. Kokemuksen voi kiteyttää vuorokauden täydeltä työhön ja lapsiperheen hässäkkään. Perus ruuhkavuosikamaa siis. Mukaan mahtuu niin onnistumisia ja iloisia yllätyksiä kuin mokia ja mahalaskuja. Päällimmäinen kokemus on kuitenkin alati kasvanut epämääräisen puurtamisen määrä. Kaikesta ahertamisesta ja ähertämisestä huolimatta mieltä on alkanut jäytää tunne, että toivottua outputtia syntyy liian. Tämä loppuvuoden aikana syntynyt ajatus kirkastui nyt entisestään. Arki ei ole täysin hanskassa ja tekeminen on alkanut lipsua sivuraiteille.

Hukka vaanii huoletonta

Siinä hangessa maatessa mieleeni muistui muutaman vuoden takainen elämäntaparemontti. Työskentelin tuolloin julkisella sektorilla hankkeessa, joka sisälsi useita yhtäaikaisia projekteja. Huomasin paahtavani pitkää päivää, ja vaikka homma toimikin varsin hyvin, vaivannäön lopullisista vaikutuksista ja tuloksista – siis arvosta – en kuitenkaan ollut täysin varma. Osa tekemisestä oli raadollisesti silkkaa hukkaa. Toisekseen vaikka nautinkin työstäni, se ei ollut elämäni tärkein asia. Nurinkurisesti sille tärkeimmälle jäi samalla liian vähän paukkuja.

Pestasimme kokeeksi projektille coachin, jonka avustuksella pyrimme jalostamaan tekemistämme fiksumpaan suuntaan. Purimme auki tekemisen tavoitteita, motiiveja ja onnistumisen tunnusmerkkejä sekä laadimme uusia askelia työn tekemiseen. Tunsin löytäväni arjestani aimoannoksen hukkaan heitettyä paahtamista. Tavoitteeksi tuli selvitä vähemmällä. Kokeilin muutamia menetelmiä tekemisen suunnitteluun ja arviointiin, joista alkoikin löytyä ideaa arjen hallintaan. Tuloksena projekti tuotti tulosta entiseen malliin samalla kun olin useimpina päivinä hyvissä ajoin kotona niiden tärkeimpien luona. Sittemmin kehittelin noista ideoista itselleni päiväkirjasapluunan, jonka turvin olen viime vuodet arkea pyörittänyt. Sapluuna on hyvin yksinkertainen: asetetaan rajallinen määrä tavoitteita, joista johdetaan rajallinen määrä toimenpiteitä.

Systeemi toimi siihen asti, kunnes ote alkoi herpaantua.

Herpaantuminen tai muu pienikin muutos voi alkaa ajan sitä vivuttaessa saada merkittäviä vaikutuksia. Vaikka systeemi tai prosessi olisi kuinka hyvä ja toimiva nyt, se ei välttämättä takaa, että se olisi hyvä myös huomenna. Stabiilikin prosessi on altis muutoksille. Ja muutos on jatkuvaa. Olosuhteet muuttuvat, ympäristö muuttuu, tehtävät ja työtavat muuttuvat, ja ihminen itsekin muuttuu. Alkuun muutosta ei ehkä huomaa tai tiedosta eikä se haittaa kunnes jossain vaiheessa kriittinen piste ylittyy ja kompastelu alkaa. Elämässä ja bisneksessä pärjää parhaiten se, joka hallitsee muutosta, kykenee jatkuvaan parantamiseen ja uudistumiseen.

Sain jälleen itseni kiinni paahtamasta pitkää päivää ilman täyttä selvyyttä tekemisen tuottamasta arvosta. Muutoksia oli todellakin tapahtunut. Työkuviot olivat vaihtuneet, perheen nuppiluku oli lähes tuplaantunut ja itse olin varmasti muuttunut ihmisenä intresseineni ja motiiveineni. Keskeiseksi syyksi rämpimiseeni tunnistin kuitenkin rutiinieni löystymisen arjen suunnittelussa ja tekemisessä. Huomioni oli siirtynyt toisaalle, olin laiminlyönyt tavoitteitani ja päivittäistä suunnitelmaa niiden työstämiseen. Aloin tajuta, etten ollut riittävän huolellinen tavoitteenasetannassani. Toisekseen arkeni oli täyttynyt pahimmanlaatuisella arvoa tuottamattomalla tekemisellä, keskeneräisellä työllä. Sanalla sanoen epämääräinen puuhastelu oli ottanut jalansijaa. Hyvin rullannut arki oli alkanut sakata, fokus hämärtyä, kohina kasvaa, tekemisen arvo vähentyö ja yleinen tyytymättömyys omaan olemiseen lisääntyä. Leanisti ilmaisten virtaus oli hyytynyt. Klassinen tilanne.

Vähemmän on enemmän

Ei ole mitenkään uusi tieto tai ajatus, että lopulta pieni osa tekemisestä tuottaa suurimman arvon. Viisautta on toisaalta löytää nuo arvokkaat asiat ja keskittyä niihin, toisaalta tunnistaa arvoa tuottamattomat asiat ja hankkiutua niistä eroon. Kaikkein vaikeinta on itse asiassa luopuminen. Taannoinen kollega ja yhtiökumppani tapasi sanoa, että todellisia päätöksiä ovat ne, mitä ei tehdä. Tämä viisaus tuli vastaan myös viime vuoden aikana lukemassani Jim Collinsin kirjassa Good to great. Kirja kolahti muutenkin ja meni heti omalle top-listalle. Teoksessa kirjoittaja purkaa auki tutkimusryhmänsä tuloksia siitä, mikä erottaa loistavasti menestyvät yritykset hyvin menestyvistä. Yksi mieleenjäänyt havainto on, että jos hyvät käyttävät To do -listaa, parhaat käyttävät Stop to do -listaa.

Nykyisellään arkeni sisältää pähkinänkuoressa kaksi työtä ja perheen. Vaikka arki on täyteläistä, nautin kuitenkin kaikesta todella paljon. Saan käytännössä tehdä huippujuttuja. Keskeinen haaste onkin vetää rajoja monenlaisen kiinnostavan äärellä. On huomattavasti vaikeampaa sanoa “ei” kuin “kyllä” niin itselle kuin toisille. Lopulta on yllättävän vaikeaa asettaa hyviä tunteisiin vetoavia tavoitteita. Oma haasteensa on tekemisen todellisten vaatimusten ja sen tuottaman arvon äärelle pysähtymisessä. Miten hyvin tekeminen on synkassa tavoitteideni kanssa ja millaisia käytännön askelia mistäkin lopulta seuraa? Arjen pienissä muutoksissa myös kaikenlainen pikkusälä valtaa salakavalasti tilaa. Uskoisin monen tunnistavan, miten esimerkiksi pieni ryhdittömyys netin käytössä muuttuu ajan vivuttamana isommaksi ryhdittömyydeksi. Yllättäen arjentäyteinen soppa arvoa tuottamatonta tekemistä on muhimassa. Päivät ovat kuitenkin pitkiä ja olo sen mukainen.

Lupaan tehdä vähemmän – toistamiseen

En usko tänä vuonna voimaan tuleviin säädöksiin, jossa työaikaa lisätään ne kuusi kuuluisaa minuuttia päivässä. Ehkä en vain ole tajunnut koko kikyä. Minusta meidän ei tule tehdä enemmän vaan fiksummin. Omista ja toisten kokemuksista olen vakuuttunut, että monessa tapauksessa se tarkoittaa myös vähemmän. Jokuhan on taannoin muotoillut viisauden, että vähemmän on enemmän. Enkä nyt ajattele kaikenmaailman downsiftailua vaan kykyä ja malttia tunnistaa oman tekemisen arvoa, keskittyä siihen ja maksimoida sen vaikutus. Harkittuja tavoitteita ja pieniä päivittäisiä askelia niitä kohti. Ja ymmärrystä ja rohkeutta olla myös tekemättä. Ennen kaikkea kyse on kaikkein arvokkaimman resurssimme, ajan, harkitusta käytöstä.

Remontoin muutama vuosi sitten arkeani lupaavin tuloksin. Tuossa lappilaisessa tunturimaisemassa kaamoksen ja kaaoksen lyödessä kättä muistin tämän. Vuoden tavoitteet alkavat hahmottua. On aika laittaa katse horisonttiin ja lähteä taipaleelle.

Lupausten ja lunastusten täyteistä vuotta sinulle!

Kuva: Jdmoar