Kokeileminen on in. Kyse on varmasti yhdestä 2000-luvun puhutuimmasta strategisesta trendistä. Piilaakson startupeista vauhtia kerännyt toimintatapa on jo hyvän aikaa ollut yksi edelläkävijäkehittäjien menestyksen kulmakivistä. Kuluneen vuosikymmenen aikana kokeilukulttuurin paatos on jalkautunut lukuisiin yhteisöihin Suomessakin. Eräs merkkipaalu kokeilemisen saavuttaessa suuren enemmistön tietoisuutta on sen kirjaaminen hallitusohjelmaan. Pääministerin johdolla Suomi hakee kilpailukykyä innovatiivista tavoista toimia. Verbaalista pöhinää riittää juhlapuheissa, seminaareissa ja työpajoissa. Osa puheesta muuttuu myös teoiksi. Paljon ajan hengestä tuntuu tiivistyvän tuohon sanaan.
Muistan lukeneeni teoriasta, jonka mukaan merkittävän uuden idean syntyminen kestää kymmenen vuotta, minkä jälkeen sen kehittyminen innovaatioksi kestää toiset kymmenen vuotta. Kokeilemisen osalta jälkimmäinen kymmenvuotinen on hyvässä vaiheessa. Kokeilukulttuurin varmasti suurimman yksittäisen innoittajan, Eric Riesin kirjoittaman The Lean Startupin ensimmäiset hahmotelmat tehtiin viime vuosikymmenen taitteessa. Merkit viittaavat todelliseen toimintatapainnovaatioon.
Kokeileminen on siis in. Eikä syyttä, sillä kokeilemiseen sisältyy perustavanlaatuinen arvontuoton mahdollisuus kehitettäessä uusia tuotteita ja palveluja. Jokaisen kehittäjän onkin paikallaan tehdä omat harjoitteensa aiheen äärellä.
Mutta mistä kokeilemisessa on loppujen lopuksi kyse?
Kokeileminen ei ole mitenkään uusi asia. Piilaakson startupit eivät keksineet kokeilevaa kehittämistä. Ketterällä oppimiseen ja uudistumiseen nojaavalla toimintatavalla on teollisessa maailmassa vuosikymmenien historia. Tämä on kuitenkin pientä verrattuna siihen, millainen merkitys kokeilemisella on ihmisenä olemisessa, kasvussa ja kehityksessä.
Ihminen on luonteeltaan kokeilija. Synnymme tähän maailmaan kokeilijoina. Ajattele pientä lasta – mitä muuta lapsi tekee kuin kokeilee? Mitä tahansa lapsi saa päähänsä, tämä alkaa tehdä. Toiminta johtaa uusiin ideoihin, jotka muuttuvat välittömästi uusiksi teoiksi. Omien lasten kautta tätä on kouriintuntuvaa seurata. Vanhin, parhaillaan esikoulussa oleva poikani on ollut pienestä pitäen innokas Legoilla rakentelija. Erityisenä kiinnostuksen kohteena hänellä ovat robotit. Jos olisin tullut dokumentoineeksi kaikki Lego-rakennelmat aiheesta, niitä olisi tähän päivään mennessä kertynyt satoja ellei tuhansia. Kehitystahti ensimmäisistä hahmotelmista tämän päivän isoihin ja monimuotoisiin rakennelmiin ihmetyttää. Minulle poikani todistaa, että ideoista kumpuava visio vaatii välitöntä toimintaa ja jatkuvaa kehittämistä. Kokeileminen on lapsenmielistä kykyä leikitellä teoilla. Välillä on aika nauttia työn tuloksista ja leikkiä, mutta lopulta pysyvää on vain muutos – kehittää entistä tai purkaa se ja rakentaa jotain muuta.
”Kokeileminen on lapsenmielistä kykyä leikitellä teoilla.”
Kokeileminen ei ole vain lasten todellisuutta. Esi-isiemme on ollut pakko kokeilla asioita selviytyäkseen. Hyvät käytänteet, menetelmät ja käyttöoppaat eivät synny tyhjästä. Jonkun pitää ensin koeponnistaa asioita. Joskus aikaa menee kauan, vuosia tai vuosikymmeniä.
Näyttää siltä, että fiksuimmat meistä kykenevät säilyttämään lapsenmielisen kyvyn kokeilemiseen. Miten monet keksinnöt nykyisenkin hyvinvoinnin takana olisivat jääneet syntymättä, jos joku ei olisi laittanut itseään likoon, kokeillut, lyönyt päätä seinään, epäonnistunut ja lopulta onnistunut. Totuttuja tapoja ravistelevien ajatusten ja tekojen taustalla on lapsenmielinen työmoraali.
”Totuttuja tapoja ravistelevien ajatusten ja tekojen taustalla on lapsenmielinen työmoraali.”
Maailma on tullut siinä määrin valmiiksi, että pääsemme monessa asiassa esi-isiämme helpommalla. Kehitystämme leimaa erikoistuminen. Tuotannollis-taloudellinen aikakausi ei kuitenkaan ole tehnyt erityisen hyvää luontaiselle tavallemme kokeilla. Ihmisen halu järkeistää omaa tekemistään on johtanut prosessikaavioihin, joissa ideat ja toteutukset elävät omaa elämäänsä. Tekijä ja tekemisen kohde kuten asiakas tai käyttäjä ovat erkaantuneet toistensa näköpiirin ulkopuolelle. Lapset eivät elä suunnittelupöydillä, mutta sinne meitä sittemmin viedään.
Mikään ei kuitenkaan voi tukahduttaa luontaista taipumustamme kokeilla – siis ottaa pientä askelta kohti tuntematonta ja antaa syntyvän kokemuksen ohjata jatkoa. Kukapa ei olisi kokeillut keittiössä uutta reseptiä? Kuka ei olisi kokeillut uutta harrastusta? Kuka ei olisi kokeillut uutta tuotetta tai palvelua tavoitteena helpottaa elämää tai saada uusia elämyksiä? Olemme kokeilijoita.
Paluu juurille
Kokeilupöhinästä voisi vetää johtopäätöksen, että olemme tekemässä paluuta juurillemme – uteliaisuuden, leikittelyn ja konkreettisen tekemisen äärelle. Globalisaation, teknologioiden kehittymisen ja digitalisaation johdosta toimintaympäristössämme on meneillään ennen kokematon myllerrys. Muuttuva tilanne haastaa etsimään erilaisia tapoja toimia ja pärjätä.
Kuumissa puheenaiheissa on vaarana, että alamme tehdä asioita pöhinän itsensä vuoksi. Meillä on halu olla trendeissä mukana, jolloin idean varsinainen pääajatus saattaa jäädä huomaamatta tai unohtua. Kokeileminen ei ole paras ratkaisu kaikkeen, mutta silloin kun on sen aika, sinulla on hyvät lähtökohdat alkaa tehdä ja onnistua. Olethan synnynnäinen kokeilija!