Minä, muotoilija

Kuulas syysaamu, Helsinki, klo 8:12.

Kävelen reippain askelin rautatieasemalta  heräilevän keskustan läpi kohti Kaartinkaupunkia ja vajaan tunnin päästä alkavaa uuden projektin ensimmäistä työpajaa, jota olen vetämässä. Esplanadin puiston kulmilla puhelimeni soi. Yllätyksekseni soittaja on asiakkaani yhteistyöorganisaatiosta, palvelumuotoilujatiimin johtaja. Heidän muotoilijansa on mukana projektissa tuomassa näkökulmaa tekemiseemme ja arvioimassa sitä. Yhteisen suunnittelupöydän ääressä on yhdessä pyöritelty projektia ja  on ollut Kuvio on lupaava.

Sen lisäksi, että kohtuullisen harvoin minulle soitetaan näin aikaisin, yllätyn myös kohtuullisen suorasta minulle esitettävästä kysymyksestä: “Mitä muotoilu on? Mitä se minulle tarkoittaa? Mistä muotoiluosaamiseni tulee?”. Ajatukseni ovat olleet tiukasti pian alkavassa aamupäivän koitoksessa, joten naurahdan perin fundamentille kysymykselle, etenkin kun se esitetään tähän aikaan päivästä. Soittajaa asia kuitenkin kiinnostaa työnsäkin puolesta. Ja aivan oikein, aihe on pohjimmiltaan erittäin kiinnostava.

Kerron ajattelevani muotoilua kokonaisvaltaisena asioiden kehittämisenä, joka lähtee liikkeelle käyttäjien ymmärtämisestä. Se ei ole pelkkää ulkoasua tai visuaalista ilmettä vaan sitä, miten asiat toimivat. Olemme jo aiemmin esittäytyneet ja tutustuneet, mutta kertaan oman taustani. Olen kasvatustieteilijä, lähestyn kehittämistä erityisesti ihmisten ja sisältöjen kannalta. Sanon myös, etten ole tavannut nimittää itseäni muotoilijaksi. Se ei ole tuntunut oikealta käsitteeltä. Jonkinlainen rajanveto visuaalisiin suunnittelijoihin, teollisiin muotoilijoihin ja arkkitehteihin – niin sanotun perinteikkäämmän muotoilutaustan omaaviin tekijöihin – on tullut tittelimielessä pidettyä.

“Sanon, etten ole tavannut nimittää itseäni muotoilijaksi.”

Rupattelemme hetken aiheesta. On helppoa todeta nykytilanne, jossa muotoilusta on tullut runsaasti viljelty käsite, ja on suorastaan trendikästä kutsua itseään muotoilijaksi. Viime vuosien aikana on myös tullut havaittua, että käsitteet ja teot eivät kaikistellen ole linjassa. Trendien hurmassa on houkutus laittaa tittelit uusiksi aika hepposinkin perustein ja ilman niiden syvempää ymmärrystä. Siltä tuo on välillä näyttänyt.

Puhelu päättyy ja jatkan työpajaan. Aamuinen keskustelu jää kuitenkin pyörimään mieleen. Havahdun siihen, etten loppujen lopuksi ole paljonkaan omaa muotoilijaidentiteettiäni pohtinut – ja juuri muotoilijan näkökulmasta. Pohdinta saa kipinää pitäessäni opiskelijoilleni tuntia käyttäjäkokemuksen perusteista. Käyttäjä- tai asiakaskokemus on muotoilun ydinkäsitteitä, joihin tekeminen ja tulokset lopulta kiteytyvät. Johdattelen opiskelijat ajatuskulkuun, että jos muotoilun perusajatus on loppukäyttäjien elämän parantaminen, ja jos joku pyrkii tätä tekemään, eikö hän itse asiassa ole myös muotoilija. Joku on sanonut, että opettaminen on paras tapa oppia.

“Opetan, että jokainen, jonka tekemisellä on vaikutusta asiakkaiden tai käyttäjien elämään, on muotoilija.”

Opin aikoinaan näppärän strategiaharjoitteen, jossa keksitään itselle oman tekemisen todellista luonnetta ja erityisyyttä kuvaava titteli. Menemättä nyt titteleihin, harjoituksella on viesti myös identiteettipohdintaan; olet sitä mitä olet. Mikäli lopulta ajattelen muotoilusta näin ja opetan näin, miksi en siis myös puhuisi itse näin.

Minä olen muotoilija.