Historiallinen kevät on vaihtunut historialliseen kesään. Toisin kuin osassa suurta maailmaa, meillä koronakurimus näyttäisi hellittävän ainakin hetkellisesti otetta ja antavan tilaa palautteluun. Viruksen tähän asti viemä vuosineljännes ei ole pitkä aika, mutta monen ihmisen ja yhteisön ajan, energian, innon, ja myös elinkeinon se ehti murjoa. Väsymystä karanteeniaikaan on havaittavissa. Loma koronastakin on nyt varmasti paikallaan.
Saattaa hyvin olla, että mennyt kevät jää erityisellä tavalla historiaan. Emme varmuudella tiedä, miten epidemia tästä kehittyy ja millaisia jälkiä se eri yhteisöihin tai yhteiskuntiin lopulta jättää, mutta erityisen historiankirjoituksen ainekset ovat myös tulevassa – yhtälailla niille, joille kevät iski märän rätin kasvoille kuin niille, jotka seurasivat tapahtunutta turvallisen välimatkan päästä. Korona antoi tähän väliin erätauon ja siinä on hyvä syy nyt myös lomailla.
Kriisit kirittävät
Ihmisyhteisöjen ja yhteiskuntien kehittymisessä kriiseillä on kautta historian ollut tärkeä uudistumista kirittävä vaikutus. Niin kauheisiin ja kipeisiin aikoihin kuin erilaiset yhteiskunnalliset murrokset, vallankumoukset ja sodat ovatkin johtaneet, ne ovat usein vieneet meitä kuitenkin eteenpäin. Organisaatiotasolla paras potku persuuksille harvoin tulee tutusta ja turvallisesta vaan markkinan myllerryksestä tai kilpailijakentän uudelleenjärjestymisestä. Henkilökohtaisella tasolla työttömyys, sairastuminen, konkurssi tai avioero voivat johtaa radikaaliin suunnanmuutokseen, ja myös hyvään suuntaan. Muutos tekee kipeää, ja vaatii luonnetta hypätä siihen vapaaehtoisesti.
Koronan tähänastisista myönteisistä vaikutuksista on näkynyt jonkin verran kirjoittelua. Nähdäkseni merkittävin ilmentymä on ollut lähes jokaisen organisaation siirtymä kertaheitolla etätöihin. Yksi jos toinen taho on kertonut ottaneensa digiloikkaa uusien työtapojen ja työkalujen käyttöönotossa. Konservatiivisimpienkin yhteisöjen rutiinit muuttuivat muutamassa päivässä. Etätyö ja virtuaaliset työtavat muuttuivat kolmessa kuukaudessa harvojen herkusta de factoksi. Itse laskeskelin säästäneeni kevään aikana työmatkoista lähemmäs 200 tuntia aikaa. Osa matkatunneista olisi maksanut hyvinkin vaivan, mutta valtaosa hommista hoitui yhtä hyvin näin.
Mielestäni positiivisin koronan vaikutus on kuitenkin ollut karanteeniajan buustaus perheen yhteiseen olemiseen ja tekemiseen. Paikoin vähempikin olisi ehkä riittänyt, mutta jo sillä, että yhteisiä minuutteja ja tunteja tulee, on yhdistävä vaikutus. Koronankaltainen vakava ja hallitsematon sairaus myös muistuttaa elämän rajallisuudesta, mikä saa laittamaan asioita mittasuhteisiin ja prioriteetteja paikoilleen. Lopulta poikkeusoloissa korostuu kysymys, mikä oikeastaan onkaan tärkeää tai tärkeintä.
Ennakoinnin aika
Kiinnostava kysymys on, mitä muuttuu pysyvästi. Mikrotasolla kevät on triggeröinyt muutosta ja avannut aikaikkunan toimintatapojen ja -kulttuurien uudistamiseen. Jatketaanko hyväksi havaittuja uusia käytäntöjä vai ovatko muistijäljet vanhoista tavoista vielä niin tuoreet, että niihin koetaan tarpeelliseksi palata vaikka sitten perinteen vuoksi? Kevät luultavasti höllensi kontrollin monista yhteisöistä. Onko mahdollinen syksyn toinen aalto enemmän vapauttava vai ahdistava ajatus?
Kiinnostava kysymys myös on, miten pandemian innoittama ja kirittämä muutos yhdistyy globaaleihin megatason muutosilmiöihin kuten ilmastonmuutokseen, teknologiseen kehitykseen tai maailmanpolitiikassa tapahtuviin virtauksiin. Maailmamme on useiden muutostekijöiden vauhdittamassa epäjatkuvuustilassa. Korona on ehkä syönyt näiltä hetkellisesti palstatilaa, mutta eivät ilmiöt ole minnekään hävinneet. Millaista ohjausvaikutusta nämä muutokset ovat nyt saaneet tai tulevat vielä saamaan?
Yksi asia, minkä kevät on varmuudella tehnyt näkyväksi, on ennakoinnin merkitys. Emme voi ennustaa tulevaa, mutta ottamalla huomioon mahdollisia tulevia kehityskulkuja voimme luoda hallinnantunnetta tulevaisuudesta. Toisekseen tulevaisuus on korona-aikanakin ja sen jälkeen sellainen, jollaiseksi sen itse teemme. Osa edelläkävijöistä ja nopeista reagoijista tarttui tuumasta toimeen heti. Tulevaisuus ja koronanjälkeinen aika ei kuitenkaan ole mennyt vielä keneltäkään ohi. Riippumatta organisaation tämän hetken kassavirrasta tai henkilökohtaisesti työtilanteesta tulevaisuus on yhä edessä. Se, että jotain vanhaa päättyy, voi hyvinkin olla edellytys sille, että jotain uutta voi alkaa.
Luova joutilaisuus
Ja kaiken tämän keskellä on juuri nyt hyvä ja tärkeä lopettaa tekeminen ja lomailla. Meidän osalta koronan ensimmäinen erä on pelattu. Ehkä tulevaisuus ja sen mahdolliset osatekijät ovat paljastaneet jotain itsestään. Ehkä huomisesta on saatu koe-erä. Mikäli olet vaivannut päätäsi sillä, mitä tämä voisi tarkoittaa sinulle tai yhteisöllesi, nyt on tauon paikka.
Korona tuo luovan ongelmanratkaisun äärelle. Uusien mahdollisuuksien etsiminen ja tutkiminen on työtä. Korona on kevään aikana tarjonnut tähän veto- tai ehkä paremmin työntöapua potkimalla meitä yksin ja yhdessä pois omalta mukavuusalueelta. On ollut pakko tehdä toisin. Omakohtaista kokemusta jostain uudesta tai erilaisesta on nyt luultavasti jokaisella suomalaisella.
Mutta niin kuin kroppa palautuu ja lihas kasvaa levossa, myös mieli virkistyy ja ajattelu kirkastuu vapaalla. Joutilaisuus on uusiutumisen keskeinen mahdollistaja. Aivomme raksuttavat kun muu keho lepää. Koska olemme yhteiskuntana onnistuneet suitsimaan taudin leviämisen, olemme myös onnistuneet järjestämään itsellemme aikaa levähtää. Emme tiedä, tuleeko koronan toista erää. Huominen joka tapauksessa tulee. Ja historiallisen siitä voi tehdä sen, mitä alitajuntamme kesällä keksii.
Levollista kesää siis!
Kuva: cottonpro / pexels.com