Rakas päiväkirja,
viime kerrasta onkin aikaa. Ehkä on ollut hieman ikäväkin. Ensimmäistä päiväkirjaa kirjoitin teinivuosina 1990-luvun alussa analogisin välinein lyijy- ja mustekynällä ruutuvihkon sivuille. Päiväkirja oli kuin salainen ystävä, jolle jaettiin ajatuksia, mistä muille ei hiiskuttu sanallakaan – piilotettua nuoruuden ihastusta ja vihastusta. Siitä voidaankin tehdä suora leikkaus 2000-luvulle, jolloin lapsuus oli taaksejäänyttä elämää ja työelämä sekä innoitti että velvoitti ensiaskeliin yhtäkkiä syntyneeseen blogosfääriin. Loikka oli aikamoinen, kun ottaa huomioon, mitä niin kirjoittajalle itselleen kuin ympäröivälle maailmalle oli välissä ehtinyt tapahtua. Se mitä erityisesti oli tapahtunut, oli totaalisen yksityisen ja salaisen sisällön vaihtuminen täysin julkiseen oman ajattelun ja tekemisen jakamiseen.
Historia toistaa itseään, suhdanteet seuraavat toisiaan ja aivan kuin puberteettivuosista selvittyä, projektien valmistuessa aktiivisuus ja into kirjoittamiseen hiipui ja blogosfäärin sisällöntuotanto jäi.
Kunnes nyt, vuonna 2016 olen taas asian äärellä.
Internetin tiedonjyvistä päätellen maailmassa lienee yli 200 miljoonaa blogia. Internet Live Stats -sivuston mukaan tänään netissä julkaistaan noin 2.4 miljoonaa uutta blogipostausta. Ja määrä kasvaa päivittäin. Tulee vääjäämättä mieleen, tarvitaanko yhtä lisää. Netti on jo pullollaan informaatiota. Toisaalta sisältötoimialan edustajana en voi olla ajattelematta etteikö hyvälle ja merkitykselliselle sisällölle olisi aina tilaa.
Niin, hyvä sisältö. Mitä se on? Tekemisen tavoitteena on useimmiten jonkinlaisen arvon tuottaminen. Arvontuottoa voi tosin katsoa niin itsestä kuin toisista käsin; missä määrin hyöty kohdentuu minuun itseen tai johonkin toiseen. Arvontuotolle on myös ominaista, että etenkin uusien asioiden äärellä (olkoonkin se vaikka vain uuden blogin aloittaminen), joille ei ole haluttu tai voitu tehdä täsmällistä toimintasuunnitelmaa, sen ennakointi on vaikeaa. Voin toivoa tältä jotain itselleni, ja ehkä tämä on pelkästään itseäni varten. Yhtälailla voin toivoa tältä jotain myös toisille. Kyse on myös näiden välisestä vuorovaikutuksesta. Jos tekemisellä on merkitystä jollekin toiselle, sillä voi olla sitä myös minulle. Ja päinvastoin.
Viime vuodet ovat olleet monella tavalla hyvin mielenkiintoista aikaa. Takana on erityinen matka tekemistä, kokemista, kohtaamisia, oppimista ja oivaltamista. Oppimisen matka. Minulla on kaikki syy uskoa, että tämä tulee jatkumaan. Ja se on innostavaa.
Muistan kun parikymppisenä löysin arkistojen kätköistä nuoruuden päiväkirjat. Uteliaisuudella, jännityksellä, huvittuneisuudella ja vielä varsin vajavaisella ymmärryksellä tein paluuta tuon nuorukaisen elämään. Jokin ympyrä ilmeisesti sulkeutui päätyessäni lukutuokion päätteeksi tuhoamaan kirjat. Dramatiikkaa olisi kannattanut hillitä, sen verran kiinnostunut nyt olisin noista teksteistä. Blogosfääri saattaa muistaa jotain sittemmin syntyneistä ajatuksista, mutta osa niistäkin on jo deletoitu. Sen olen tästä oppinut, miten tärkeää ajattelun ja tekemisen tallentaminen on. Luoda edellytyksiä katsoa taakse, muistaa ja kenties ymmärtää lisää.
Siitä syntyi ajatus kirjata ylös pala oppimisen matkaa. Kirjoitetaan se, mikä hyvältä tuntuu ja niin kauan kuin tarve jatkuu. Olkoon tämä siis oppimispäiväkirja.