Osallistuin jokin aika sitten työpajaan, jossa pohdittiin kokeilukulttuurin edistämistä organisaatioiden toiminnassa ja johtamisessa. Koolla oli pieni joskin kokenut porukka pääasiassa julkisen sektorin kehittäjiä. Jaoimme omia kokemuksia, oivalluksia ja ideoita muutoksen edellytyksistä ja mahdollistajista. Keskustelu kävi vilkkaana ja esiin nousi idea jos toinen. Mieleeni jäi, ja suorastaan jumitti muuan ajatus.
Kokeilukulttuuri on innovointikulttuuria, jonka tavoitteena on kehittää ja luoda uutta. Uuden luomisessa on puolestaan oleellista päästä ulos tutusta ja turvallisesta, löytää uusi näkökulma tapaan ajatella ja tehdä. On tapana sanoa, että halutaan ajatella ja tehdä out-of-the-box. Vallitsevat rutiinit ja toimintatavat pitävät kuitenkin hyvin huolen, että ajattelu ja tekeminen pysyvät tutun boksin sisäpuolella. Rajoja ei ole useinkaan helppoa ylittää eikä se useimmille tunnu erityisen mukavalta. Itse kukin voi laajentaa ajatteluaan lukemalla, harrastamalla taiteita, matkustelemalla, kohtaamalla erilaisia ihmisiä ja tekemällä ties mitä. Oma asenne on tärkein mahdollistaja oman boksin rajojen rikkomisessa. Maailmassa on myös läjäpäin menetelmiä, joilla ravistella paikalleen jämähtänyttä mieltä ja töniä ihmistä pois omalta mukavuusalueelta. Nämä ovat ammattikehittäjien peruskamaa.
Kuten nimikin kertoo, näkökulma on boksista ulospääsemisessä. Kuitenkin, eikö itselle tai omalle yhteisölle tuttu boksi ole ajattelun ja tekemisen rajoite vain tekijälle tai tekijäyhteisölle itselleen? Jollekin toiselle meille tuttu laatikko voikin olla jotain ihan muuta. Meidän laatikkomme voikin olla toiselle tavoiteltava ulkopuolinen boksi. Mitä jos joku toinen tulisikin meidän boksiimme?
Uusi ajattelu ja tekeminen syntyvät erilaisuuden kohdatessa. Uuden luominen on yhteisöllistä toimintaa, jossa erilaiset ajattelu- ja toimintatavat pääsevät vuorovaikutukseen tuottaen jotain uutta ja yllättävää. Eikö tämä samalla tarkoita, että boksimme kohtaavat? Samalla kun autamme toisia ulos omista bokseistaan, autamme heitä myös sisälle omaamme. Yhteisöllinen ulottuvuus kehittämiseen ja kokeilemiseen ei olekaan ainoastaan out-of-the-box vaan myös into-the-box.
Entäpä jos emme ainoastaan auttaisi toista ulos tämän omalta mukavuusalueelta vaan auttaisimme hänet myös sisälle omalle epämukavuusalueelle? Kuinka kotoisaksi voisimme toisen olon uudella reviirillä tehdä? Ja mihin siitä vapautuva energia alkaisi meitä kaikkia viedä?