Kesäloma on useimmille meistä vuodenkierrossa the breikki, joten syyskuussa työvuosi voitaneen katsoa jälleen täysipainoisesti käynnistetyksi. Koululaisten ja opiskelijoiden maailmassa työvuosi on yhtä oppilaitoksen lukuvuoden kanssa. Työpaikoilla on palattu sorvin ääreen ja viilattu tulostavoitteet loppuvuoden pikamarssille. Siviilissä oman elämänsä sankarit virittävät jo uusia unelmia tuleviin viikonloppuihin ja lomakausiin. Monet lienevät tehneet kesällä välitilinpäätöstä ja luoneen suunnitelmia tulevaan kauteen, olipa kyse opinnoista, työstä tai henkilökohtaisista unelmista.
Kaikki on taas mahdollista.
Kaikki tuntuu olevan säännöllisin väliajoin mahdollista. Turhan usein tuo mahdollisuus tuntuu kuitenkin karkaavan jonnekin saavuttamattomiin. Kuinka monesti olet ollut innostunut jostain asiasta, mutta syystä tai toisesta se on jäänyt siihen? Olet ollut opiskelemassa, inspiroitunut ja ollut ymmärtävinäsi jotain, muttet lopulta tehnyt asialle mitään ja nyt olet siitä pihalla kuin lumiukko. Työpaikan kehittämispäivässä loitte hienon ja innostavan idean, jolle kukaan ei lopulta tehnyt mitään. Ajoittain palaatte siihen ideamuisteloiden merkeissä. Tai miten olet yksityiselämässä – joko yksin tai yhdessä puolison kanssa – unelmoinut uusista tavoista, muutoksesta tai irtiotoista ja räväkistä peliliikkeistä. Lopulta arki on kuitenkin pyörinyt samoja tuttuja latuja. Ajankohta ei ollut hyvä, et kokenut olleesi valmis tai jokin olosuhteissa tuntui vastustaneen. Työtä oli lopulta liikaa ja oli helpompi palata tuttuun kuvioon.
Olet lähtöruudussa.
Kolmen vuorokauden aikaikkuna
Työ kouluttamisen parissa on laittanut pohtimaan opiskeluun ja oppimiseen liittyviä perusasioita. Olen käynyt omaa opiskeluhistoriaa läpi useita kertoja ja päätynyt toteamaan karun totuuden hukatusta ajasta ja hukatuista mahdollisuuksista. Kuinka monta oppituntia, kurssia ja jopa lukukautta on tullut heitettyä hukkaan ainoastaan siitä syystä, etten alkanut tehdä. Ehkä olen ollut innostunut jostain ajatuksesta tai teoriasta. Ehkä koin oppineeni jonkin uuden menetelmän. Mutta mitään ei tapahtunut.
Elämä on liian lyhyt ja opiskeluaika liian pitkä hukattavaksi.
Muutama vuosi sitten olin koulutuksessa, jossa pysähdyimme samaisen aiheen äärelle. Eräs ryhmäläisistämme jakoi tuolloin ajatuksen, joka kolahti ja jonka äärellä on sittemmin tullut kilvoiteltua hetki jos toinen. Oletko kuullut 72 tunnin säännöstä?
72 tunnin säännön perusajatus on, että sinulla on jonkin uuden idean, tiedon tai taidon oppimisen hetkellä keskimäärin 72 tuntia aikaa alkaa hyödyntää sitä. Mikäli et näin tee, on erittäin todennäköistä, ettet tule tekemään asialle mitään sen jälkeenkään. Tai vähintään joudut opiskelemaan kaiken uudelleen. Netistä löytyy viittauksia muihinkin 72 tunnin säännön sovelluksiin. Pääsääntöisesti uuden idean kanssa meillä on kolmen vuorokauden aikaikkuna, jonka jälkeen asiat alkavat luontaisesti hapantua.
Kuulostaako tutulta? Olet ollut koulutuksessa, ihastunut johonkin uuteen lähestymistapaan tai oivaltanut jonkin teorian merkityksen. Muttet tarttunut toimeen etkä sittemmin muista tai osaa siitä juuri mitään. Ehkä sait idean ja innostuit, mutta aika tiimalasissa valui ja aikaikkuna sulkeutui.
Sitku. Eiku nytku.
Opiskeluaikaan liittyy kohtalokas harha. Usein kuulee sanottavan, että sitten opintojen jälkeen olet valmis ja voit alkaa tehdä. Sama pätee moneen muuhunkin asiaan. Työelämässä asioiden lykkäämistä saatetaan perustella keskeneräisellä strategiatyöllä tai puuttuvilla selvityksillä. Yksityiselämässä saatamme selittää viivytyksiä kehnolla rahatilanteella tai pienillä lapsilla.
Todellisuudessa emme ole muutaman viikon, kuukauden tai jopa vuoden jälkeen juuri tai lainkaan valmiimpia kuin nyt. Sen sijaan muuttamalla ajatukset teoiksi meillä on paljon paremmat mahdollisuudet valmistautua. Eikä ainoastaan valmistautua, vaan mahdollisuus jo olla jossain. Kysymys on siitä, odotammeko oikeaa aikaa vai teemmekö ajasta oikean.
Oletko tänään tai eilen kohdannut tai löytänyt idean, jossa tuntuu olevan aineksia ja arvoa kehiteltäväksi? Mitäpä jos sen sijaan, että heität ajatuksen tulevien mahdollisuuksien laariin, teetkin sille jotain – tänään, huomenna tai viimeistään ylihuomenna. Onko sinulla jo aika varattuna, merkintä kalenterissa ja muistutus päällä? Elämäsi voi muuttua. Muuten todennäköisyydet eivät ole puolellasi ja olet jälleen lähtöruudussa.
Kokeile rohkeasti uusia asioita.
Pelokkaan elämän lopussa moni
ajattelee: olisi pitänyt,
olisin voinut ja olisin osannut.
-Louis E. Boone
Kuva: Eduardo Diez Viñuela