Artikkelit

Työskenteletkö kuin huomista päivää?

Vuosi on jo hyvällä alulla. Riippuen ajattelumallistasi, asenteestasi tai toimintatavastasi – siis ei aikakäsityksestäsi – saatat parhaillaan elää niin vuotta 2018 kuin vaikka 2019, 2020, 2022 tai 2025. Kyllä, luit oikein. Enkä nyt puhu huomispäivässä fiilistelystä vaan todellisesta arjen tekemisestä. Mikäli toimenkuvaasi kuuluu pienessäkään määrin kehittäminen eli jonkin olemassa olevan toimintatavan uudistaminen tai uuden luominen, sinun itse asiassa pitäisi elää muutakin kuin tätä päivää. Kalenterissasi tulisi olla varaus työlle tulevaisuudessa.

Tavoitteellisen tekemisen yksi keskeinen periaate on elää nykyhetkeä lopputulos kirkkaana mielessä. Mikäli tavoitteella halutaan olevan vaikutusta, sen tulisi ohjata päivittäistä toimintaa ja päätöksentekoa. Tavoitteen ohjausvaikutus on siis siitä johdettu arkitodellisuus. Olipa tavoitteena elämänmuutos tai urapolun uudelleen suuntaus, tavoitteeseen pääsemisen todennäköisyys on seurausta sen todeksi elämisestä.

Vaihtoehtoinen tulevaisuus tässä ja nyt

Olin viime vuonna mukana eräässä projektissa, jonka agenda perustui asiakaskeskeisten toimintatapojen kehittämiseen. Aihe oli organisaation keskeinen kehittämistehtävä, ja myös yksi hiljattain uudistetun strategian kärjistä. Strategian tarkoitus on ohjata organisaation toimintaa, mutta mitä se tavoitesuuntautuneessa mielessä tarkoittaa?

Tulevaisuuden suunnittelu, siis visiotyö, on osa uusien projektien ja strategioiden valmistelua. Visiotyö on vaihtoehtoisen tulevaisuuden kuvittelua. Kuvittelua tarvitaan, sillä se antaa näyn tulevan tekemisen suunnaksi. Ilman tekoja näystä ei kuitenkaan ole paljon hyötyä. Kokeileminen eli ideoiden vieminen pieniksi käytännön teoiksi ja arjen kenttäkokeiksi sopiikin visiotyön pariksi kuin nenä päähän. Kokeilu muuttaa kuvitelmat konkretiaksi, mikä auttaa oppimaan niiden todellisesta arvosta. Jos visiotyö on vaihtoehtoisen tulevaisuuden kuvittelua, kokeileminen on vaihtoehtoisen tulevaisuuden elämistä todeksi. Parhaimmillaan kokeilu tuottaakin huomispäivän arvoa tässä päivässä. Voiko tulevaisuudesta oppia arvokkaammin?

”Kokeileminen on vaihtoehtoisen tulevaisuuden elämistä todeksi tässä ja nyt.”

Rakensimme projektissa kokeilun, jossa otettiin tarkastelukohteeksi uuden strategian päättymistä seuraava vuosi, tässä tapauksessa 2022. Tämä tarkoittaa siis ajankohtaa, jolloin uusi toimintasuunnitelma on maalissa ja kaikessa kukoistuksessaan. Sen sijaan, että kuvitellaan, miltä toiminta tulevaisuudessa näyttää, kokeillaan elää sitä todeksi tässä ajassa.

Tunnin opintomatkoja

Google on tullut kuuluisaksi (monestakin asiasta, joskin tässä kohtaa) toimintatavasta, että se antaa työntekijöidensä käyttää 20% työajasta omiin projekteihin. Sen lisäksi, että periaate on viesti luovan leikittelyn puolesta, se on myös tuottanut yritykselle joukon uusia tuotteita kuten Gmail ja Google Maps. Ainakin kyseiselle organisaatiolle on tehnyt hyvää, että aikaa käytetään muuhunkin kuin tämän päivän tehtävien työstämiseen.

Loimmekin projektiin rinnakkaisen työtodellisuuden, jossa jokaisen osallistujan tuli tehdä vähintään yksi tunti kahdessa viikossa vuoden 2022 työtä. Parin kuukauden kokeilussa tapasimme joukolla kahden viikon välein. Tapaamisten välissä jokainen teki omaa työkokeiluaan. Alun visiotyössä kuviteltu tulevaisuus purettiin henkilökohtaisiin tehtävänkuviin, joita kokeiltiin elää todeksi minimaalisella ajankäytöllä. Ja se toimi. Yht´äkkiä meillä oli kasassa joukko asiakkuusinnovoinnin mahdollistajia, digimastereita ja ymmärrysmuotoilijoita, joiden kohtaamisessa luotava näkemys tulevaisuudesta ei ollut enää ainoastaan ideoita vaan omakohtaista organisaation mahdollisessa tulevaisuudessa tehdyistä opintomatkoista syntynyttä kokemustietoa. On eri asia palata yhteisen suunnittelupöydän äärelle, kun jokaisella on tuomisina sekä näkemyksiä että kokemuksia.

”Kokeilu on opintomatka tulevaisuuteen.”

On suurta viisautta todeta, että menneiden märehtiminen ja tulevan murehtiminen estävät elämästä tätä hetkeä. Tämä on kuitenkin hetki, jossa asiat todella tapahtuvat. Tulevaisuuden muuttaminen ei ole tulevaisuuden suunnittelua. Se on tulevaisuuden tekemistä. Ainoa muutoksen mahdollistava ajankohta on tässä ja nyt.

Miltä arkesi näyttäisi, jos osa siitä olisikin huomista?

Sinä olet synnynnäinen kokeilija

Kokeileminen on in. Kyse on varmasti yhdestä 2000-luvun puhutuimmasta strategisesta trendistä. Piilaakson startupeista vauhtia kerännyt toimintatapa on jo hyvän aikaa ollut yksi edelläkävijäkehittäjien menestyksen kulmakivistä. Kuluneen vuosikymmenen aikana kokeilukulttuurin paatos on jalkautunut lukuisiin yhteisöihin Suomessakin. Eräs merkkipaalu kokeilemisen saavuttaessa suuren enemmistön tietoisuutta on sen kirjaaminen hallitusohjelmaan. Pääministerin johdolla Suomi hakee kilpailukykyä innovatiivista tavoista toimia. Verbaalista pöhinää riittää juhlapuheissa, seminaareissa ja työpajoissa. Osa puheesta muuttuu myös teoiksi. Paljon ajan hengestä tuntuu tiivistyvän tuohon sanaan.

Muistan lukeneeni teoriasta, jonka mukaan merkittävän uuden idean syntyminen kestää kymmenen vuotta, minkä jälkeen sen kehittyminen innovaatioksi kestää toiset kymmenen vuotta. Kokeilemisen osalta jälkimmäinen kymmenvuotinen on hyvässä vaiheessa. Kokeilukulttuurin varmasti suurimman yksittäisen innoittajan, Eric Riesin kirjoittaman The Lean Startupin ensimmäiset hahmotelmat tehtiin viime vuosikymmenen taitteessa. Merkit viittaavat todelliseen toimintatapainnovaatioon.

Kokeileminen on siis in. Eikä syyttä, sillä kokeilemiseen sisältyy perustavanlaatuinen arvontuoton mahdollisuus kehitettäessä uusia tuotteita ja palveluja. Jokaisen kehittäjän onkin paikallaan tehdä omat harjoitteensa aiheen äärellä.

Mutta mistä kokeilemisessa on loppujen lopuksi kyse?

Kokeileminen ei ole mitenkään uusi asia. Piilaakson startupit eivät keksineet kokeilevaa kehittämistä. Ketterällä oppimiseen ja uudistumiseen nojaavalla toimintatavalla on teollisessa maailmassa vuosikymmenien historia. Tämä on kuitenkin pientä verrattuna siihen, millainen merkitys kokeilemisella on ihmisenä olemisessa, kasvussa ja kehityksessä.

Ihminen on luonteeltaan kokeilija. Synnymme tähän maailmaan kokeilijoina. Ajattele pientä lasta – mitä muuta lapsi tekee kuin kokeilee? Mitä tahansa lapsi saa päähänsä, tämä alkaa tehdä. Toiminta johtaa uusiin ideoihin, jotka muuttuvat välittömästi uusiksi teoiksi. Omien lasten kautta tätä on kouriintuntuvaa seurata. Vanhin, parhaillaan esikoulussa oleva poikani on ollut pienestä pitäen innokas Legoilla rakentelija. Erityisenä kiinnostuksen kohteena hänellä ovat robotit. Jos olisin tullut dokumentoineeksi kaikki Lego-rakennelmat aiheesta, niitä olisi tähän päivään mennessä kertynyt satoja ellei tuhansia. Kehitystahti ensimmäisistä hahmotelmista tämän päivän isoihin ja monimuotoisiin rakennelmiin ihmetyttää. Minulle poikani todistaa, että ideoista kumpuava visio vaatii välitöntä toimintaa ja jatkuvaa kehittämistä. Kokeileminen on lapsenmielistä kykyä leikitellä teoilla. Välillä on aika nauttia työn tuloksista ja leikkiä, mutta lopulta pysyvää on vain muutos – kehittää entistä tai purkaa se ja rakentaa jotain muuta.

”Kokeileminen on lapsenmielistä kykyä leikitellä teoilla.”

Kokeileminen ei ole vain lasten todellisuutta. Esi-isiemme on ollut pakko kokeilla asioita selviytyäkseen. Hyvät käytänteet, menetelmät ja käyttöoppaat eivät synny tyhjästä. Jonkun pitää ensin koeponnistaa asioita. Joskus aikaa menee kauan, vuosia tai vuosikymmeniä.

Näyttää siltä, että fiksuimmat meistä kykenevät säilyttämään lapsenmielisen kyvyn kokeilemiseen. Miten monet keksinnöt nykyisenkin hyvinvoinnin takana olisivat jääneet syntymättä, jos joku ei olisi laittanut itseään likoon, kokeillut, lyönyt päätä seinään, epäonnistunut ja lopulta onnistunut. Totuttuja tapoja ravistelevien ajatusten ja tekojen taustalla on lapsenmielinen työmoraali.

”Totuttuja tapoja ravistelevien ajatusten ja tekojen taustalla on lapsenmielinen työmoraali.”

Maailma on tullut siinä määrin valmiiksi, että pääsemme monessa asiassa esi-isiämme helpommalla. Kehitystämme leimaa erikoistuminen. Tuotannollis-taloudellinen aikakausi ei kuitenkaan ole tehnyt erityisen hyvää luontaiselle tavallemme kokeilla. Ihmisen halu järkeistää omaa tekemistään on johtanut prosessikaavioihin, joissa ideat ja toteutukset elävät omaa elämäänsä. Tekijä ja tekemisen kohde kuten asiakas tai käyttäjä ovat erkaantuneet toistensa näköpiirin ulkopuolelle. Lapset eivät elä suunnittelupöydillä, mutta sinne meitä sittemmin viedään.

Mikään ei kuitenkaan voi tukahduttaa luontaista taipumustamme kokeilla – siis ottaa pientä askelta kohti tuntematonta ja antaa syntyvän kokemuksen ohjata jatkoa. Kukapa ei olisi kokeillut keittiössä uutta reseptiä? Kuka ei olisi kokeillut uutta harrastusta? Kuka ei olisi kokeillut uutta tuotetta tai palvelua tavoitteena helpottaa elämää tai saada uusia elämyksiä? Olemme kokeilijoita.

Paluu juurille

Kokeilupöhinästä voisi vetää johtopäätöksen, että olemme tekemässä paluuta juurillemme – uteliaisuuden, leikittelyn ja konkreettisen tekemisen äärelle. Globalisaation, teknologioiden kehittymisen ja digitalisaation johdosta toimintaympäristössämme on meneillään ennen kokematon myllerrys. Muuttuva tilanne haastaa etsimään erilaisia tapoja toimia ja pärjätä.

Kuumissa puheenaiheissa on vaarana, että alamme tehdä asioita pöhinän itsensä vuoksi. Meillä on halu olla trendeissä mukana, jolloin idean varsinainen pääajatus saattaa jäädä huomaamatta tai unohtua. Kokeileminen ei ole paras ratkaisu kaikkeen, mutta silloin kun on sen aika, sinulla on hyvät lähtökohdat alkaa tehdä ja onnistua. Olethan synnynnäinen kokeilija!

3P ja ketterän kokeilijan arvontuoton ensiaskeleet

Kaikesta päätellen P on yksi erityistä luovuutta ruokkivista kirjaimista. Bisnesmaailmaa tunteville yksi tutuimmista P-listoista lienee markkinoinnin 5P. Siis Product, Price, Place, Promotion ja People. Luovimmat ovat jatkaneet sitä eteenpäin asioihin kuten Positioning, Packaging ja Permission. Seth Godin lanseerasi oman P:n, Purple cown. Akronyymeistä löytyy PP:tä, PPP:tä ja ties mitä. Lyhenteet, listat ja nyrkkisäännöt auttavat kiteyttämään ja muistamaan. Ja onhan arkielämässä kaikenlaista P:llä alkavaa voimasanoista huumorin alalajeihin.

Opettamisen ja kouluttamisen eräs hieno ja hyödyllinen piirre on, että se pakottaa miettimään asioita juuria myöten. Siinä tulee joutuneeksi perimmäisten kysymysten äärelle. Mikä itse asiassa on kulloinkin tärkeää? Auttamalla toisia kehittämään osaamistaan tulee automaattisesti luoneeksi viitekehyksiä erilaisiin tiivistyksiin ja kiteytyksiin.

Valtaosa työstäni liittyy lopulta kokeilutoiminnan ja kokeilukyvkkyyksien kehittämiseen. Kokeileminen on suunnittelemisen ja tekemisen herkkää rajamaata, jossa sanat muuttuvat teoiksi. Tämä pätee niin koulutuksessa, jossa kehittyvä ajattelu pitäisi kääntyä toiminnaksi tai kehittämistyössä, jossa visio pitäisi kääntyä muutokseksi. Aiheen ydintä on siis tullut jo hyvän aikaa työstettyä. Etenkin kehittämis- ja kehittymismatkan alkupuoli on ollut viime aikoina agendalla. Alku, onnistuminen siellä ja ensimmäiset voitot ovat kyllä tärkeitä koko mahdollista tulevaa matkaa ajatellen.

3P – kolme askelta kokeilemiseen

Kokeileminen on tärkeää. Puolet kokeilemisen hienoudesta tulee kuitenkin siitä, miten helppoa alkuunpääseminen on. Ei tarvita sertifikaatteja tai pitkiä koulutusputkia. Lopulta kyse on siitä, että nostaa ahterin penkistä ja lähtee liikkeelle. Hienosäätöä ehtii tehdä sitten myöhemmin.

Jostain syystä P-kirjain tuli äskettäin kuvioon mukaan ja – kuinka ollakaan – johdatteli kokeilemisen ensiaskelten äärelle. Mitkä kolme askelta vievät kokeilevan kehittäjän ketterästi arvontuoton äärelle? Olkoon malli 3P. Tällä itse asiassa pääsee pitkälle eikä ole vaikeaa.

1. Puhu

Ensimmäinen, helpoin ja halvin askel kokeilijan polulla on avata suunsa. Kun alustava idea tai suunnitelma on hahmottunut mielessä, ei muuta kuin tiimikaverin, kollegan tai nykyisen asiakkaan juttusille. Kohtaamisia on helppo järjestää. Puhuminen pakottaa heti miettimään, miten asian ilmaisee. Jos sanamuodot ontuvat, se selviää heti. Samalla voi vähintään aistia spontaaneja ensitunnelmia. Kun jakaminen alkaa, alkaa myös oppiminen. Lisäksi on saattanut käydä niin, että mukaan on tarttunut kanssakehittäjä tai kiinnostunut seuraaja.

2. Piirrä

Kun ensimmäinen koeponnistus on tehty, voi käyttää hieman enemmän aikaa idean kehittämiseen. Tämäkin on nopeaa ja halpaa. A4 tai A3-kokoiselle paperille lyijy-, muste- tai värikynällä piirtämään. Sanojen muuttumisessa kuviksi on voimaa. On pakko miettiä konkretiaa. Olipa kyse palvelun käyttöliittymän rautalangasta tai toimintamallikuvauksesta, kuva alkaa heti selittää enemmän kuin itse osaa tai pystyy kertomaan. Samalla päästään kiinni katsojalle syntyviin merkityksiin. Yleensä niissä on mukana jotain, mitä itse ei ole tullut ajatelleeksi. Reviiriä voi samalla laajentaa asiakas- tai käyttäjäkunnassa. Oppiminen jatkuu.

3. Protoa

Kolmannessa vaiheessa nähdään jälleen hieman lisää vaivaa ja jalostetaan ideat ja karttuneet oppimiskokemukset alustavaksi prototyypiksi. Kuvasta ei lopulta ole pitkä matka toiminnalliseen prototyyppiin, joka esim. digiratkaisussa voi olla klikkailtava käyttöliittymähahmotelma tai palvelumallissa toiminnallinen harjoitus. Reaalimaailman kehityksessä protoa voi kehitellä lähiympäristöstä helposti löytyvällä rekvisiitalla. Toiminnallisuus paljastaa taas lisää, jolloin ollaankin jo kiinni ensimmäisissä käyttäjäkokemuksissa.

Jos puhuminen ja piirtely ovatkin ennestään kaikille tuttuja menetelmiä, ei protoilua tarvitse kokemattomankaan säikähtää. Esimerkiksi netistä löytyy ilmaiseksi käyttöönotettavia palveluja, joilla klikkailtavan digipalvelun käyttöliittymähahmotelman rakentaa hyvinkin nopeasti. Itse olen käyttänyt palveluita kuten MarvelApp tai FluidUI. Eivät ne täydellisiä ole, mutta aivan riittäviä tekemisen alkuunsaattamiseen. Olen laittanut niin aloittavia opiskelijoita kuin perusvirkamiehiä protoamaan kehittämiään digi-ideoita minimaalisella taustaosaamisella ja opastuksella, ja kokemukset ovat poikkeuksetta olleet hyviä. Tavoite on täyttynyt, jos päästään oppimaan ideoiden arvosta.

Minimityöllä maksimitulos

Petyitkö? Liian yksinkertaista? 3P – puhu, piirrä, protoa – mallilla ketterä kehittäjä ja kokeilija joka tapauksessa ottaa aimo loikan eteenpäin tuote- tai palvelukehitysprojektissaan. Mikä tärkeintä, malli potkaisee kehittäjän suoraan arvontuoton ytimeen – asiakkaan tai loppukäyttäjän pakeille. Ainoa kustannus ja riski on tekemiseen käytetty työaika. Työvaiheita voi hyvin operoida alkuun omatoimisesti ilman erityisosaajia. Ketterän periaatteen mukaisesti ei ole mikään ongelma myöskään muuttaa tekemisen suuntaa tai viheltää peliä tarvittaessa poikki. Uuteen kokeilukierrokseen on jäljellä reippaasti paukkuja. Ja parhaassa tapauksessa kehittäjällä on voimavarana karttunut kokemus pienistä arvontuottoon tähtäävistä tekemisen ideoista. Lisäksi malli tarjoaa rutkasti mahdollisuuksia haastaa itsensä tulla siinä aina vain paremmaksi.

P on niin käytetty että siitä on kyllä haastava vääntää mitään kuolematonta. Vaan mitäpä muuta nimeksi?

Kuva: Robottiproto (yksi niistä lukemattomista) by Ilmari, 4 v.

Kokeilevan hallintoheebon tuska

Kokeilemisesta on tullut päivän trendisana. Se on parin viime vuoden aikana ilmaantunut useiden aikaansa seuraavien tai ainakin sitä esittävien organisaatioiden kielen käyttöön, myyntipuheisiin ja strategiapapereihin. Hallitusohjelmassakin tavoitellaan kokeilukulttuuria.

Muoti-ilmiöille ja -käsitteille tuntuu olevan yhteistä parikin tekijää: Ensinnäkin ne otetaan puhekieleen ilman suurempaa ajatusjumppaa ja määrittelyä. Toiseksi – ja myös edellisestä johtuen – niitä käytetään löysästi. Ajattelepa viime vuosien muotikäsitteitä kuten ”innovaatio” tai ”muotoilu”. Ne esiintyvät kaikenlaisissa asiayhteyksissä (kuten oikein onkin), mutta jos katsotaan, mitä ne toiminnan tasolla puhujalle tai tämän edustamalle yhteisölle tarkoittavat, tulos voi olla mitä tahansa. Ajassa voi elää ja porskutella ainoastaan päivittämällä käsitteitä. Harmillista tässä on se, että käsitteeseen liittyvä syvällinenkin merkitys dilutoituu. Osa sen edustamasta todellisesta arvosta hukkuu syntyvään kohinaan.

Ettei vain prosessoitaisi pilalle

Muutama päivä sitten sain ilon olla kokeilemisen perimmäisten kysymysten äärellä erään alullaan olevan kokeilun valmistelupalaverissa. Tässä tapauksessa asiakas on poikkeuksellisen hyvin kartalla niin keskeisistä käsitteistä kuin tekemisen tarkoituksesta. Tavoitteena on tosissaan luoda ymmärrystä kokeilemisen mahdollisuuksista erilaisten kehittämishaasteiden työstämisessä. Kokeilemisesta on myös hyvää vauhtia kehittymässä organisaation yksi strateginen kärki. Työtapaa halutaankin myös kuvata.

Kuulinkin hauskan tarinan projektin ohjausryhmästä, jossa hankkeen vetäjä oli esitellyt työnalla olevaa kokeilevan kehittämisen mallin luonnosta. Ohjausryhmä oli nimittäin lähes pillastunut nähdessään kehittämisen prosessikaavion. Ettei tässä vaan pilattaisi kevyttä ja ketterää työtapaa uudella hallinnollisella prosessilla. Tietäen, miten syvällä ”hallinnolliset prosessit” ovat ko. organisaation dna:ssa, palaute suorastaan huusi helpotusta byrokratian ikeestä. Jotain oleellista ohjausryhmä oli selvästi uudenlaisesta tekemisen tavasta oivaltanut. Innostus tuoreeseen työotteeseen paistoi kirkkaana kommenteista. Ja pelko, että uusi hyvä juttu ”prosessoitaisiin” pilalle.

Tapahtuma ilahdutti, sillä se konkretisoi asianosaisilla käyntiin päässyttä ajattelun, toimintatapojen ja johtamisen muutosta. Samalla se nosti esiin yhden kokeilevan kehittämisen peruskysymyksen: Mitä ohjaus ja kontrolli – hallinnolle perinteisesti tutut ja turvalliset mekanismit – nyt tarkoittavat?

Kokeileminen ei ole kokeilemisen tavoite

Minulle kokeileminen tarkoittaa pienesti tekemistä. Se on tutkimusmatka uuden idean jäljillä. Kokeilemisen perusajatuksena on koeponnistaa asioita, minkä pohjalta tehdä päätöksiä jatkosta. Uusien haasteiden ja nopeasti muuttuvien olosuhteiden äärellä suunnittelu on enemmän tai vähemmän arvaamista. Ja mitä enemmän suunnittelu muuttuu arvaamiseksi, sitä hyödyllisempää on tehdä ja todentaa asioita pienissä askelissa. Se on pohjimmiltaan arvontuoton ja resurssien kuluttamisen eli panos-tuotos -suhteen hallinnointia. Haaste, joka toistuu samanlaisena ja joka on ratkottu jo muutamaan otteeseen ei tarvitse niinkään kokeilua, vain toteutusta.

Kokeileminen ei ole mitenkään uusi asia. Fiksut tyypit ovat kautta aikain kokeilleet uusia ideoita ennen isompaa toimeenpanoa. Lopulta kyse on oppirahojen maksamisesta. Mikä sitten on isoa ja mikä pientä, riippuu toki paljolti tekijästä. Yhteistä onnistuneille tekijöille kuitenkin on, että kaikkia tekemisen edellytyksiä ei ole uhrattu ensimmäisiin kokeiluihin. Olipa kyse niin taloudellisista kuin henkisistä resursseista, tekijällä on paukkuja jatkaa jos ja kun ensimmäiset arvaukset eivät osuneet oikeaan.

Tällä vuosituhannella kokeileminen on ponnahtanut esiin etenkin softa-alan ja startup-skenen vyörytyksessä. Epävarmassa ja nopeasti muuttuvassa markkinassa toimimiseen on pitänyt kehittää tilanteeseen sopivia toimintatapoja ja työkaluja. Perinteinen ennakkosuunnitteluun nojaava kehittämismalli on osoittautunut haastavaksi reagoitaessa kehittämistyön aikana ilmeneviin yllättäviin suunnanmuutoksiin. Vaikeasti ennakoitavissa tilanteissa onkin alettu käyttää enemmän ns. ketteriä kehittämismalleja kuten LeanStartUpia, Scrumia, XP:tä jne. Kokeileminen on oleellinen osa niiden tekemisen tapaa. Ideoita ja suunnitelmia täytyy testata käytännössä. Keskeinen arvo syntyy siitä, joten mitä aiemmin ja nopeammin kokeiluun päästään, sitä parempi.

Kaikki kehittämismallit ovat ohjausmalleja. Ne määrittelevät keskeiset tekemisen periaatteet, tavoitteet ja organisoitumisen. Raamien tavoite on saada tekemiseen ryhtiä, kontrollia. Uuden ja innostavan äärellä kontrolli saattaa herättää epävarmuutta, inhoa tai pelkoa. Byrokratian peikot alkavat vilistää silmissä. Moni hyvä juttu on kyllä onnistuttu pilaamaan tarpeettomalla tai vääränlaisella ohjauksella. Joskin eihän kontrolli itsessään ja oikein käytettynä ole tavoitteellisen toiminnan vihollinen vaan mahdollistaja. Riippuen tapauksesta ja käytetystä ohjausmallista fokus suuntautuu sitten eri asioihin.

Kokeilemisen tavoite on oppiminen. Se on tapa kokeilla ideoita käytännössä, oppia suunnitelmien toimivuudesta ja tarkastaa ja tarvittaessa muuttaa tekemisen suuntaa. Joskus kokeilu johtaa tekemisen lopettamiseen. Kokeilemisella on siis tarkoitus, eikä se – kuten joskus kokeiluhöttöpuheesta välittyy – ole kokeileminen. Kokeilun ohjaaminen on oppimisen ohjausta. Ei sen rajoittamista vaan mahdollistamista.

Helpotusta kontrollin tuskaan

Kehittämistyöstä puhuttaessa olisikin aina paikallaan pysähtyä miettimään kahta asiaa. Ensinnäkin, millaista ongelmaa ollaan ratkomassa ja millainen ohjausmalli siihen voisi toimia. Toiseksi, millainen ohjausmalli on ja miten sitä käytetään. Valitaan siis oikea työkalu ja käytetään sitä tarkoituksenmukaisesti. Ilman kontrollia paraskin menetelmä ja työkalu tylsyy, menee hukkaan ja tuottaa nollaa.

Ajoittain tuntuu, että kokeilemisesta on tullut päivän ilmaisu kaikelle tekemiselle, jonka todellisesta lopputuloksesta ei ole tietoa. Aiemmin tällainen tekeminen on pyritty stoppaamaan alkuunsa. Riippuen hallintoheebosta, kokeilemisen äärellä tämä herättää joko sisäisen kontrollifriikin tai vapaustaistelijan. Tässä lieneekin paikka, jossa kontrollivaltiaat ja hallinnollisten prosessien haltijat joutuvat päivittämään itseään. Kyse ei ole kontrollista luopumisesta vaan sen uudelleen määrittelystä ja suuntaamisesta – uudenlaisesta tavoitteenasetannasta ja organisoitumisesta. Päämäärätön touhottaminen onkin syytä laittaa kuriin. Nostetaan vain oppiminen kunniaan.

Kaaviot ja kuviot ovat parhaimmillaan hyviä ymmärryksen luomisen ja kommunikaation välineitä. Kyllä kokeilemisestakin voi käppyrän piirtää. Kiinnostava nähdä, millaisia malleja ja ohjauskäytäntöjä kokeilutrendi synnyttää.

Kuva: a4gpa

Alku ja antagonisti

Alku, tuo vahva mutta samalla niin hauras hetki. Alkupiste, jota voi olla joskus hankala sanoittaa, selittää ja ehkä täysin aina ymmärtääkään. Kaikella on kuitenkin alkunsa, ja jokainen kehityskaari siitä taipaleensa aloittaa.

On kahdenlaisia alkuja: toiset innostavia, toiset nihkeitä. Innostava alku liittyy poikkeuksetta asioihin, joihin itsellä on luontaista vetovoimaa, osaamista, harrastuneisuutta tai uteliaisuutta. Innostava alku puhuttelee sisäistä motivaatiota. Näin alkuun liittyy lähtökohtaisesti positiivista odotusta, uuteen ideaan tai haasteeseen liittyvää innostusta ja tekemisen poltetta. Alussa kaikki on mahdollista. Nihkeät alut ovat puolestaan kuin kutsumattomat vieraat. Pahimmillaan ne tulevat yllättäen ja pyytämättä. Joskus ne ilmaantuvat pitkän ja hyvinkin tiedostetun kehityskaaren tuloksena. Yhtä kaikki, nihkeät asiat eivät vedä puoleensa tai ne pitävät muuten perää sen hetkisellä prioriteettilistalla.

Mutta. Ei ole mitään takeita, että innostava alku olisi innostava tai nihkeä nihkeä loppuun asti. Niin kauan kuin ennustamisen taitomme eivät nykyisestä kehity, emme voi täydellisellä varmuudella tietää, mitä alun jälkeen seuraa. Alku ei välttämättä määrittele matkaa. Ja lopulta kaikki tapahtuu matkalla.

Ei ole mitään takeita, että innostava alku olisi innostava tai nihkeä nihkeä loppuun asti.

Tämä blogi on yksi alku. Idea ja siihen liittyvät mahdollisuudet ovat alkaneet väijyä mielessä jo viikkoja ennen ensimmäisenkään sanan kirjoittamista. Idean synnyttyä mieli on alkanut tehdä työtään niin tietoisesti kuin tiedostamatta. Ehdottomasti siis innostavaa. Kirjoittaminen on lähtökohtaisesti yllättävää, eikä ennakolta tiedä, mihin se vie. Omien ajatusten sanoittaminen ja jäsentäminen ovat ihmeellisen tehokkaita välineitä itse ajattelun kehittämiseen, ymmärryksen syventämiseen ja oppimiseen. Toiseksi bloggaaminen on mahdollisuus uuden vuorovaikutuksen rakentamiseen. Ehkä juttu tavoittaa ennestään tuntemattomia lukijoita. Ehkä jaetut ajatukset herättävät uusia ajatuksia, jotka palautuvat takaisin ja jalostavat edelleen omaa ajattelua. Tämäkin alku on yllätyksellinen eikä tulevasta tiedä. Tärkeää onkin, että alkua seuraa matka. Matkasta puolestaan seuraa tarina.

Ensimmäinen taistelu

Yhteiskuntamme tarinankerronta nojaa aristoteeliseen tarinankerronnan formaattiin, jossa keskeistä on hyvän ja pahan välinen kamppailu. Hyvä on yleensä tarinan sankarihahmo, protagonisti, joka saa tehtävän. Maailmassa on jotain pielessä, mitä sankari lähtee korjaamaan. Hyvään tarinaan kuuluu keskeisesti myös vastavoima, antagonisti, joka pyrkii estämään sankaria tehtävässään. Hyvän ja pahan välinen mittelö on tavalla tai toisella jokaisen kiinnostavan tarinan käsikirjoituksessa, olipa kyse kirjasta, elokuvasta, päivän uutisesta tai urheilutapahtumasta.

Ja tuo mittelö alkaa alusta. Alulla on antagonisti, mikä on tullut konkreettisesti huomattua tämänkin blogin kohdalla. Ideasta kirjoittaa ensimmäinen juttu otti viikkotolkulla aikaa siihen, että juttu todellakin tuli kirjoitettua. Tyhjän paperin haaste. Ja sen tajuaminen, että perin tyhjältä tämä näyttää ensimmäisen jutun jälkeenkin. On äärettömän helppoa selittää tilanne muilla kiireillä ja ajanpuutteella. Nihkeissä aluissa ja motivaation puuttuessa tämä yleensä vielä korostuu.

Lopulta alun vastavoima ei ole olosuhteissa vaan tekijässä itsessään. Antagonisti ei ole ympäristö vaan oma mieli. Tässä tapauksessa julkinen oman tekemisen ja ajattelun jakaminen ja ruotiminen aiheuttavat epävarmuutta. Yhtäältä en tiedä, mitä olen alkamassa tekemään ja mihin se johtaa, toisaalta mieleen hiipii ajatus, kiinnostaako tämä ketään. Lopulta en tiedä, kiinnostaako tämä itseänikään enää hetken päästä. Innostava alku kääntyy yhtäkkiä nihkeäksi – ja ennen kuin sanaakaan on kirjoitettu.

Antagonisti ei ole ympäristö vaan oma mieli.

Oma ajattelu on usein vihollisistamme pahin. Yhtälailla kuin se lietsoo meitä innostuksen ja tekemisen valtaan, se myös loihtii eteemme mörköjä ja istuttaa takaraivoomme epävarmuuden siemeniä. Oma mieli on tehokas täyttämään ajatuksia kaikella muulla ja viivästyttämään itse tekemistä. Toisilla ajatus kääntyy helpommin uhkiin, toisilla mahdollisuuksiin. Toisille on luontaisesti helpompaa aloittaa ja toiset lykkäävät aloitusta hamaan tulevaisuuteen. Kainuulaisen peruspessimistisen kasvatuksen saaneelle tämä ei ole helppoa.

Sanoista… eikun ajatuksista tekoihin

Yhtälailla kuin puhumattomia ajatuksia on vaikea kuulla, kirjoittamattomia sanoja on mahdoton lukea. Alun taistelussa ei ole vaihtoehtoja, on vain alettava tehdä. Tekeminen on sankarin salainen ase. Niin oma kuin ympäristön ajattelu alkaa todella elää vasta tekojen myötä. Samalla jatkoaskeleet ja yllätykset tulevat mahdollisiksi. Kuin taikasauvan iskusta, mielen peikot alkavat laota heti ensimmäisten käytännön askeleiden myötä. Lähes poikkeuksetta saa huomata, että alkuun ajatuksissa väijyneet uhat eivät toteudukaan. On todennäköistä, että asiat eivät mene suunnitelmien mukaan, mutta matka on alkanut. Kaikki on siis mahdollista.

Tekeminen on sankarin salainen ase.

Positiivarit jakaa myönteisiä ajatuksia jokaiselle arkipäivälle. Oheinen sopii hyvin kaikille aloittamisen sankareille ja sellaiseksi haluaville.

Alkaminen on hyvin yksinkertaista.
Tee päätös ja ota ensimmäinen askel.
Jokaisen askeleen myötä seuraavasta
tulee yhä helpompi.

Miltä siis nyt tuntuu? Olen edelleen alun epätietoisuuden ja epävarmuuden äärellä, mitä olen tekemässä ja mitä tästä tulee. Mutta sillä ei ole väliä. Olen aloittanut.