Elätkö arkeasi korkeakoulumaailmassa? Oletko kehittämässä ammatillista kyvykkyyttäsi tai ansaitsemassa elantoasi uuden tiedon ja osaamisen äärellä? Oletko ajatellut, millaisen ajallisen panostuksen äärellä olet? Aika on ihmisen arvokkain yksittäinen resurssi. Se on myös tasa-arvoisin resurssi. Vuorokaudessa, viikossa, kuukaudessa ja vuodessa sitä on jokaisella täsmälleen saman verran. Aika jos mikä yhdistää ja saattaa ihmisiä samalle viivalle ajasta, paikasta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Ja se kuluu. Aika on ihmiselämän ehtyvä luonnonvara, joten sen käyttöön on perusteltua kiinnittää huomiota.
Korkeakoulututkinnon laajuus on 210 opintopistettä. Laskennallisesti tämä tarkoittaa 5670 tuntia työtä oman osaamisen kehittämiseksi. Ennen korkea-astetta opiskelija on jo peruskoulussa ja toisella asteella kuluttanut koulun penkkiä pitkälti toistakymmentä tuhatta tuntia. Ajattelipa asian miten päin tahansa, opiskeluun sitoutuu merkittävästi aikaa. Elinikäisen oppimisen hengen mukaisesti tunnit eivät myöskään jää siihen.
Tästä tuli mieleen Malcolm Gladwellin muutama vuosi sitten kirjassaan Outliers popularisoima ajatus 10000 tunnin säännöstä. Sen mukaan huippuhyväksi jossain asiassa tuleminen ei ole niinkään kiinni synnynnäisistä ominaisuuksista vaan panostuksista osaamisen kehittämiseen oikeanlaisessa ympäristössä. Genetiikkaa tärkeämpää on, mitä ihminen tekee tullakseen joksikin. Väitteensä tueksi Gladwell referoi tutkimuksia elämän eri osa-alueilta; taiteista, tieteestä, taloudesta ja urheilusta. Lähestymistapa on vetävä. Huippuosaaminen vaatii 10000 tuntia harjoittelua. Keskimääräisiä 40 tunnin työviikkoja tekemällä tämä tarkoittaa noin viiden vuoden harjoittelurupeamaa. Todellisuudessa harva pystyy keskittymään pelkkään harjoitteluun, joten käytännössä puhutaan kymmenen vuoden aikajänteestä.
Homo Exercens
Lahjakkuus nousee usein esiin puhuttaessa ihmisten osaamisesta, erityisesti huippuosaamisesta ja sen kehittämisestä. Ammattilaisurheilussa etsitään huippulahjakkuuksia. Television laulukilpailuissa kysellään ”talentin” perään. Liike-elämässäkin puhutaan talent managementista. Tästä syntyy helposti ajatus osaamisesta, jota jollakin henkilöllä vain on ja jollain toisessa ei ole. Kukapa ei olisi kuullut itsensä tai jonkun toisen sanovan, ettei osaa jotain, koska ei ole siinä lahjakas. Vastaavasti jotain toista pidetään hyvänä, koska tämä on lahjakas.
Todennäköisesti olet kuullut Wolfgang Amadeus Mozartista säveltämässä ensimmäistä teostaan ainoastaan 4-vuotiaana. Kuulostaa lapsineroudelta. Ihmistä ei äkkiseltään pidetä tavallisena kuolevaisena, jos tämä aloittaa sävellystyön ikätovereiden kulkiessa vielä vaipoissa. Se, mitä historiankirjoituksesta tiedetään, antaa kuitenkin kiinnostavan näkökulman tapahtuneelle. Wolfgang syntyi perheeseen, jossa musiikki oli intohimo. Hän eli kodissa, joka oli täynnä soittimia. Hänen isänsä oli muusikko ja säveltäjä, minkä lisäksi hänellä oli musiikkia harrastava isosisko. Pikku-Mozartin elämä oli siis kyllästetty musiikilla ja musiikkia rakastavilla ihmisillä. Mitä ihmislapselle tekee ympäristö, jossa lelut ovat soittimia, ihmiset ympärillä soittavat ja laulavat ja ennen kaikkea, oma isä on intohimoinen muusikko, joka asettaa oman lapsensa innostamisen ja tukemisen musiikin pariin oman uransa edelle? Kaava ei ole uniikki. Monien huippuosaajien jälkikasvu jatkaa vanhempiensa viitoittamalla tiellä.
Helsingin Sanomat (17.11.2018) julkaisi kiinnostavan artikkelin laulutaidottomuudesta. Siinä omasta mielestään laulutaidoton toimittaja selvitti, onko tällä mahdollista oppia laulamaan muutakin kuin nuotin vierestä. Artikkelissa haastatellut tutkijat ja laulunopettajat avasivat laulutaidon taustoja. Tutkimusten mukaan alle 5% väestöstä on synnynnäinen amusia eli sävelkuurous. Tämä tarkoittaa laulamisen suhteen tekemätöntä paikkaa, sillä henkilö ei erota korkeita ja matalia säveliä toisistaan. Ihmisillä voi olla muitakin hahmotusongelmia. Eräs ongelma on hahmotuslukko, jossa henkilö kyllä erottaa, jos joku toinen laulaa väärin, mutta ei sitä, jos itse tekee niin. Hahmotuslukosta voi kylläkin vapautua oikeanlaisella harjoittelulla. Tässä kohtaa ei liene enää yllätys, että ylivoimaisesti suurin yksittäinen syy laulutaidottomuuteen on harjoittelun puute. Äänihuulet on lihas, joka tottelee treeniä siinä missä hauiskin.
Tämän hetken ymmärryksen mukaan genetiikka voi antaa 40-70% vetoavun musikaalisuuteen. Musikaalisuustestien perusteella väestön musikaalisuus puolestaan jakaantuu jotakuinkin normaalijakauman tavoin. Kun ajatellaan koko musiikin kirjoa, absoluuttista paremmuutta laulutaitoon on kuitenkaan paha asettaa. Vertaapa vaikka Beyoncéa, Bob Dylania, Johnny Rottenia, Eninemiä tai Max Cavaleraa. Jokainen on pärjännyt laulutaidollaan – tai siitä huolimatta.
Palataanpa vielä hetkeksi Mozartiin. Hänellä nimittäin tiedetään olleen myös absoluuttinen sävelkorva. Wolfgang siis osasi kertoa, mikä sävel soi näkemättä itse soitinta. Absoluuttinen sävelkorva on jokseenkin täysi vastakohta amusialle, ja perin harvinainen, sillä se on vain noin joka 10000:lla ihmisellä. Kuulostaa synnynnäiseltä ominaisuudelta. Mutta tiedätkö mitä: Japanissa tehtiin 2010-luvun alussa tutkimus, jossa 24 sattumanvaraisesti valittua 2-6-vuotiasta lasta osallistui ohjelmaan, jossa harjoiteltiin tunnistamaan pianolla soitettuja säveliä. Osalla ohjelma kesti vuoden, osalla puolitoista sisältäen 4-5 lyhyttä harjoitustuokiota päivässä. Ohjelman päätteeksi jokaiselle lapselle oli kehittynyt absoluuttinen sävelkorva. Tieteen nimissä on tehty monta muutakin koetta, jossa ihmiset ovat treenanneet suoriutumaan jos jonkinlaisista alun alkaen äärimmäiseltä kuulostavista tehtävistä. Tätäkin kiinnostavampaa on, että tieteellisesti on tutkittu lukuisa joukko intohimoisesti omaan osaamiseensa ja sen kehittämiseen suhtautuvia ihmisiä, joiden kyvykkyyttä ei voida selittää synnynnäisellä lahjakkuudella vaan harjoittelulla.
Mikäli kuulet itsesi tai jonkun toisen perustelevan omaa osaamattomuutta lahjakkuuden puutteella, voit ensi kerralla kokeilla kysyä, miten paljon henkilö on panostanut harjoitteluun.
On inspiroivaa ajatella lahjakkuutta myyttinä, joka on voitu tieteellisesti murtaa. Emme ole predestinoituja geneettiseen kohtaloomme. Oma kasvuympäristö voi antaa suunnan tulevaisuudelle, mutta ratkaiseva tekijä on halu ja kyky harjoitella. Osaaminen – huippuosaaminen mukaan lukien – on taitoa, joka on hankittavissa. Mikäli kuulet itsesi tai jonkun toisen perustelevan omaa osaamattomuutta lahjakkuuden puutteella, voit ensi kerralla kokeilla kysyä, miten paljon henkilö on panostanut harjoitteluun.
10000 tuntia ei riitä
Taidot eivät ole synnynnäisiä lahjoja, jotka joku on vain saanut. Sen sijaan kyky harjoitella on lahja, joka on meissä kaikissa. Ajattele esimerkiksi lasta, joka leikin ja lukemattomien toistojen kautta jaksaa kehittää omaa kykyään ottaa haltuun uusia leluja, pelejä tai välineitä. Harjoittelun lahjan realisointiin tarvitaan tunteja, mutta yksin nekään eivät riitä.
Gladwellin 10000 tunnin säännön keskeinen innoittaja oli vuonna 1993 Floridan yliopiston psykologian professorin Anders Ericssonin kollegojensa kanssa toteuttama tutkimus, jossa selvitettiin berliiniläisessä taideyliopistossa opiskelevien viulistien osaamista ja sen kehittymistä. Mikä erottaa maailmanluokan solistit orkesterimuusikoista tai musiikin opettajista? Kasvuympäristö ja synnynnäinen lahjakkuus on voinut sysätä henkilön musiikin polulle, mutta huippusuoritusta lähestyvän osaamisen osalta tutkimus todisti tuhansien tuntien harjoittelun puolesta. Pelkät tunnit eivät kuitenkaan riitä. Tuntejakin enemmän tutkimus todisti oikeanlaisen, tarkoituksellisen harjoittelun puolesta. Tarkoituksellinen harjoittelu tarkoittaa keskittynyttä, yksityiskohtiin paneutuvaa ja toistoihin perustuvaa treeniä. Se on laadukasta ajankäyttöä oman osaamisen kehittämiseksi näytösten ulkopuolella. Ja juuri harjoittelun laadun todettiin erottavan huippuviulistit kaikista muista.
Harjoittelu tuottaa osaamista. Mekaanisen toiston sijaan tarkoituksellisen, tietoisen harjoittelun varsinainen vaikutus on osaamisen kehittymistä tukevien mielenmallien rakentumisessa. Kyky tunnistaa oman harjoittelun vaikutukset omassa kehittymisessä on ratkaisevaa matkalla kohti omia osaamisen äärirajoja ja niiden rikkomista. Kehittyminen on voitu tieteellisesti todentaa myös muutoksissa ihmisen aivoissa. Keskittyneen harjoittelun seurauksena neuroverkko kytkeytyy uudelleen.
Ericsson yhdessä Robert Poolen kanssa on avannut huippuosaamisen taustalla olevia mekanismeja vuonna 2016 julkaistussa kirjassa Peak. Tieteellisesti on pätevää väittää, että kenestä tahansa voi tulla huippuosaaja, kunhan olosuhteet, harjoittelu ja sitoutuminen ovat kunnossa. Ericssonin ja Poolen mukaan huipputuloksiin tähtäävään harjoitteluun tarvitaan:
- Selkeä tavoitetila. Voitko kehittyä johonkin suuntaan, jos et tiedä mikä suunta on ja milloin tiedät olevasi perillä?
- Tavoitteesta johdettua harjoittelua, jossa pureudutaan osaamisen yksityiskohtien hiomiseen geneerisen harjoittelun sijaan. Harjoittelu on askellusta nykytilasta tavoitetilaan.
- Valmennusta. Tiedätkö yhtään Liiga- tai NHL-jääkiekkoilijaa, jolla ei olisi valmentajaa? Kuinka monta puulaakipelaajaa tiedät, joilla on valmentaja? Valmentaja auttaa harjoittelemaan tarkoituksenmukaisesti.
- Omalla epämukavuusalueella – tai paremminkin omalla ikävyysalueella, kuten olen kuullut tämän nerokkaasti sanoitettavan – työskentelyä. Kasvu tapahtuu oman osaamisen äärirajoilla. Vaatii sinnikkyyttä viettää aikaa siellä, missä ei ole aina kivaa.
- Keskittynyttä harjoittelua. Keskittyminen luo mielenmalleja, joiden avulla tunnistaa yksityiskohtia omasta harjoittelusta ja sen vaikutuksista.
Miten 5670 tuntia käytetään?
Ihmisen kehittymispotentiaali on ihmeellinen. Tämä myös herättää ajatuksen, kuinka paljon tuota potentiaalia lopulta elämme tai pyrimme elämää todeksi. Aikoinaan minuun kolahti ajatus, että elämän tarkoitus ei ole onnellisuus (eikä 42 :), vaan oman tarkoituksen täydeksi ja todeksi eläminen.
Suomalainen koulutusjärjestelmä on nostanut pienen pohjoisen kansan maailman maineeseen ja ainutlaatuiseen hyvinvointiin. Sen lisäksi, että meillä on ymmärretty panostaa koulutukseen, se on myös onnistuttu tekemään tavalla, joka nostanut koko kansan sivistystä ja osaamistasoa. Systeemimme ei ole kuuluisa huippuyksilöistä. Se on kuuluisa jokaisen kansalaisen mahdollisuudesta kehittää osaamistaan maailman mittakaavassa poikkeuksellisen korkealle tasolle. Ainakin minusta huippuyksilöitä kiinnostavampaa on, miten jokaisella kansalaisella on mahdollisuus tavoitella omaa huippuaan.
Mutta kuinka täydeksi erilaisista lähtökohdista tulevat ja erilaisiin päämääriin tähtäävät tulevaisuuden osaajat potentiaaliaan elävät? Miten autamme haastamalla riman nostossa ja valmentamalla kohti oman kasvun rajoja, ja ylikin? Miten 5670 tuntia käytetään?
Omaksi parhaaksi. Yhteisön parhaaksi. Maailman parhaaksi.