3P ja ketterän kokeilijan arvontuoton ensiaskeleet

Kaikesta päätellen P on yksi erityistä luovuutta ruokkivista kirjaimista. Bisnesmaailmaa tunteville yksi tutuimmista P-listoista lienee markkinoinnin 5P. Siis Product, Price, Place, Promotion ja People. Luovimmat ovat jatkaneet sitä eteenpäin asioihin kuten Positioning, Packaging ja Permission. Seth Godin lanseerasi oman P:n, Purple cown. Akronyymeistä löytyy PP:tä, PPP:tä ja ties mitä. Lyhenteet, listat ja nyrkkisäännöt auttavat kiteyttämään ja muistamaan. Ja onhan arkielämässä kaikenlaista P:llä alkavaa voimasanoista huumorin alalajeihin.

Opettamisen ja kouluttamisen eräs hieno ja hyödyllinen piirre on, että se pakottaa miettimään asioita juuria myöten. Siinä tulee joutuneeksi perimmäisten kysymysten äärelle. Mikä itse asiassa on kulloinkin tärkeää? Auttamalla toisia kehittämään osaamistaan tulee automaattisesti luoneeksi viitekehyksiä erilaisiin tiivistyksiin ja kiteytyksiin.

Valtaosa työstäni liittyy lopulta kokeilutoiminnan ja kokeilukyvkkyyksien kehittämiseen. Kokeileminen on suunnittelemisen ja tekemisen herkkää rajamaata, jossa sanat muuttuvat teoiksi. Tämä pätee niin koulutuksessa, jossa kehittyvä ajattelu pitäisi kääntyä toiminnaksi tai kehittämistyössä, jossa visio pitäisi kääntyä muutokseksi. Aiheen ydintä on siis tullut jo hyvän aikaa työstettyä. Etenkin kehittämis- ja kehittymismatkan alkupuoli on ollut viime aikoina agendalla. Alku, onnistuminen siellä ja ensimmäiset voitot ovat kyllä tärkeitä koko mahdollista tulevaa matkaa ajatellen.

3P – kolme askelta kokeilemiseen

Kokeileminen on tärkeää. Puolet kokeilemisen hienoudesta tulee kuitenkin siitä, miten helppoa alkuunpääseminen on. Ei tarvita sertifikaatteja tai pitkiä koulutusputkia. Lopulta kyse on siitä, että nostaa ahterin penkistä ja lähtee liikkeelle. Hienosäätöä ehtii tehdä sitten myöhemmin.

Jostain syystä P-kirjain tuli äskettäin kuvioon mukaan ja – kuinka ollakaan – johdatteli kokeilemisen ensiaskelten äärelle. Mitkä kolme askelta vievät kokeilevan kehittäjän ketterästi arvontuoton äärelle? Olkoon malli 3P. Tällä itse asiassa pääsee pitkälle eikä ole vaikeaa.

1. Puhu

Ensimmäinen, helpoin ja halvin askel kokeilijan polulla on avata suunsa. Kun alustava idea tai suunnitelma on hahmottunut mielessä, ei muuta kuin tiimikaverin, kollegan tai nykyisen asiakkaan juttusille. Kohtaamisia on helppo järjestää. Puhuminen pakottaa heti miettimään, miten asian ilmaisee. Jos sanamuodot ontuvat, se selviää heti. Samalla voi vähintään aistia spontaaneja ensitunnelmia. Kun jakaminen alkaa, alkaa myös oppiminen. Lisäksi on saattanut käydä niin, että mukaan on tarttunut kanssakehittäjä tai kiinnostunut seuraaja.

2. Piirrä

Kun ensimmäinen koeponnistus on tehty, voi käyttää hieman enemmän aikaa idean kehittämiseen. Tämäkin on nopeaa ja halpaa. A4 tai A3-kokoiselle paperille lyijy-, muste- tai värikynällä piirtämään. Sanojen muuttumisessa kuviksi on voimaa. On pakko miettiä konkretiaa. Olipa kyse palvelun käyttöliittymän rautalangasta tai toimintamallikuvauksesta, kuva alkaa heti selittää enemmän kuin itse osaa tai pystyy kertomaan. Samalla päästään kiinni katsojalle syntyviin merkityksiin. Yleensä niissä on mukana jotain, mitä itse ei ole tullut ajatelleeksi. Reviiriä voi samalla laajentaa asiakas- tai käyttäjäkunnassa. Oppiminen jatkuu.

3. Protoa

Kolmannessa vaiheessa nähdään jälleen hieman lisää vaivaa ja jalostetaan ideat ja karttuneet oppimiskokemukset alustavaksi prototyypiksi. Kuvasta ei lopulta ole pitkä matka toiminnalliseen prototyyppiin, joka esim. digiratkaisussa voi olla klikkailtava käyttöliittymähahmotelma tai palvelumallissa toiminnallinen harjoitus. Reaalimaailman kehityksessä protoa voi kehitellä lähiympäristöstä helposti löytyvällä rekvisiitalla. Toiminnallisuus paljastaa taas lisää, jolloin ollaankin jo kiinni ensimmäisissä käyttäjäkokemuksissa.

Jos puhuminen ja piirtely ovatkin ennestään kaikille tuttuja menetelmiä, ei protoilua tarvitse kokemattomankaan säikähtää. Esimerkiksi netistä löytyy ilmaiseksi käyttöönotettavia palveluja, joilla klikkailtavan digipalvelun käyttöliittymähahmotelman rakentaa hyvinkin nopeasti. Itse olen käyttänyt palveluita kuten MarvelApp tai FluidUI. Eivät ne täydellisiä ole, mutta aivan riittäviä tekemisen alkuunsaattamiseen. Olen laittanut niin aloittavia opiskelijoita kuin perusvirkamiehiä protoamaan kehittämiään digi-ideoita minimaalisella taustaosaamisella ja opastuksella, ja kokemukset ovat poikkeuksetta olleet hyviä. Tavoite on täyttynyt, jos päästään oppimaan ideoiden arvosta.

Minimityöllä maksimitulos

Petyitkö? Liian yksinkertaista? 3P – puhu, piirrä, protoa – mallilla ketterä kehittäjä ja kokeilija joka tapauksessa ottaa aimo loikan eteenpäin tuote- tai palvelukehitysprojektissaan. Mikä tärkeintä, malli potkaisee kehittäjän suoraan arvontuoton ytimeen – asiakkaan tai loppukäyttäjän pakeille. Ainoa kustannus ja riski on tekemiseen käytetty työaika. Työvaiheita voi hyvin operoida alkuun omatoimisesti ilman erityisosaajia. Ketterän periaatteen mukaisesti ei ole mikään ongelma myöskään muuttaa tekemisen suuntaa tai viheltää peliä tarvittaessa poikki. Uuteen kokeilukierrokseen on jäljellä reippaasti paukkuja. Ja parhaassa tapauksessa kehittäjällä on voimavarana karttunut kokemus pienistä arvontuottoon tähtäävistä tekemisen ideoista. Lisäksi malli tarjoaa rutkasti mahdollisuuksia haastaa itsensä tulla siinä aina vain paremmaksi.

P on niin käytetty että siitä on kyllä haastava vääntää mitään kuolematonta. Vaan mitäpä muuta nimeksi?

Kuva: Robottiproto (yksi niistä lukemattomista) by Ilmari, 4 v.

Tänä vuonna lupaan tehdä vähemmän

Teitkö uudenvuodenlupauksen? Niin, uusi vuosi ja uudet kujeet. Vuodenvaihteessa tehtävä lupaus on todellinen vuodenkierron El Clásico, joka herättää mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Toiset hymähtelevät koko asialle, toiset päättävät tehdä jotain. Olen myös kuullut jonkun sanovan, ettei usko uudenvuodenlupauksiin. Hä, siis usko mihin? Minusta uudenvuodenlupaus on loistava paikka luoda uutta arvoa ja kilpailuetua, olipa kyse hyvinvoinnin, elämänlaadun tai liiketoiminnan kehittämisestä. Uudenvuodenlupaus saattaa itse asiassa olla todellinen menestystekijä. Nimittäin jos omaa perstuntumaa tai median kirjoittelua uskoo, suurin osa uudenvuodenlupauksen tehneistä kyllä aloittaa tarmokkaasti, mutta aika moni hyytyy joko alkumatkalle tai viimeistään kesään mennessä. Jos olet maaliin pääsevän vähemmistön joukossa, olet todennäköisesti onnistunut ja tehnyt hyvän tuloksen, voittanut itsesi ja kenties jonkun muunkin.

Oma vuoteni vaihtui Lapin tähtitaivaan alla revontulten tanssia katsellen. Makasin eräänä iltana yön jo koittaessa 5-vuotiaan poikani kanssa tunturin kupeessa lumihangessa taivasta katsellen. Yleensä energinen ja toimintaa täynnä oleva vesselikin loikoili minuuttitolkulla hiljaa ja vain tuijotti ylös. Kuuntelimme hiljaisuutta ja ihmettelimme universumin äärettömyyttä. Täydellinen hetki.

Kun arjen häly ja hässäkkä vaimentuvat, tällaiset hetket mystisellä tavalla kirkastavat ajattelua. Pysähtyminen oli jälleen paikallaan. Kulunut vuosi rullasi mielessä. Kokemuksen voi kiteyttää vuorokauden täydeltä työhön ja lapsiperheen hässäkkään. Perus ruuhkavuosikamaa siis. Mukaan mahtuu niin onnistumisia ja iloisia yllätyksiä kuin mokia ja mahalaskuja. Päällimmäinen kokemus on kuitenkin alati kasvanut epämääräisen puurtamisen määrä. Kaikesta ahertamisesta ja ähertämisestä huolimatta mieltä on alkanut jäytää tunne, että toivottua outputtia syntyy liian. Tämä loppuvuoden aikana syntynyt ajatus kirkastui nyt entisestään. Arki ei ole täysin hanskassa ja tekeminen on alkanut lipsua sivuraiteille.

Hukka vaanii huoletonta

Siinä hangessa maatessa mieleeni muistui muutaman vuoden takainen elämäntaparemontti. Työskentelin tuolloin julkisella sektorilla hankkeessa, joka sisälsi useita yhtäaikaisia projekteja. Huomasin paahtavani pitkää päivää, ja vaikka homma toimikin varsin hyvin, vaivannäön lopullisista vaikutuksista ja tuloksista – siis arvosta – en kuitenkaan ollut täysin varma. Osa tekemisestä oli raadollisesti silkkaa hukkaa. Toisekseen vaikka nautinkin työstäni, se ei ollut elämäni tärkein asia. Nurinkurisesti sille tärkeimmälle jäi samalla liian vähän paukkuja.

Pestasimme kokeeksi projektille coachin, jonka avustuksella pyrimme jalostamaan tekemistämme fiksumpaan suuntaan. Purimme auki tekemisen tavoitteita, motiiveja ja onnistumisen tunnusmerkkejä sekä laadimme uusia askelia työn tekemiseen. Tunsin löytäväni arjestani aimoannoksen hukkaan heitettyä paahtamista. Tavoitteeksi tuli selvitä vähemmällä. Kokeilin muutamia menetelmiä tekemisen suunnitteluun ja arviointiin, joista alkoikin löytyä ideaa arjen hallintaan. Tuloksena projekti tuotti tulosta entiseen malliin samalla kun olin useimpina päivinä hyvissä ajoin kotona niiden tärkeimpien luona. Sittemmin kehittelin noista ideoista itselleni päiväkirjasapluunan, jonka turvin olen viime vuodet arkea pyörittänyt. Sapluuna on hyvin yksinkertainen: asetetaan rajallinen määrä tavoitteita, joista johdetaan rajallinen määrä toimenpiteitä.

Systeemi toimi siihen asti, kunnes ote alkoi herpaantua.

Herpaantuminen tai muu pienikin muutos voi alkaa ajan sitä vivuttaessa saada merkittäviä vaikutuksia. Vaikka systeemi tai prosessi olisi kuinka hyvä ja toimiva nyt, se ei välttämättä takaa, että se olisi hyvä myös huomenna. Stabiilikin prosessi on altis muutoksille. Ja muutos on jatkuvaa. Olosuhteet muuttuvat, ympäristö muuttuu, tehtävät ja työtavat muuttuvat, ja ihminen itsekin muuttuu. Alkuun muutosta ei ehkä huomaa tai tiedosta eikä se haittaa kunnes jossain vaiheessa kriittinen piste ylittyy ja kompastelu alkaa. Elämässä ja bisneksessä pärjää parhaiten se, joka hallitsee muutosta, kykenee jatkuvaan parantamiseen ja uudistumiseen.

Sain jälleen itseni kiinni paahtamasta pitkää päivää ilman täyttä selvyyttä tekemisen tuottamasta arvosta. Muutoksia oli todellakin tapahtunut. Työkuviot olivat vaihtuneet, perheen nuppiluku oli lähes tuplaantunut ja itse olin varmasti muuttunut ihmisenä intresseineni ja motiiveineni. Keskeiseksi syyksi rämpimiseeni tunnistin kuitenkin rutiinieni löystymisen arjen suunnittelussa ja tekemisessä. Huomioni oli siirtynyt toisaalle, olin laiminlyönyt tavoitteitani ja päivittäistä suunnitelmaa niiden työstämiseen. Aloin tajuta, etten ollut riittävän huolellinen tavoitteenasetannassani. Toisekseen arkeni oli täyttynyt pahimmanlaatuisella arvoa tuottamattomalla tekemisellä, keskeneräisellä työllä. Sanalla sanoen epämääräinen puuhastelu oli ottanut jalansijaa. Hyvin rullannut arki oli alkanut sakata, fokus hämärtyä, kohina kasvaa, tekemisen arvo vähentyö ja yleinen tyytymättömyys omaan olemiseen lisääntyä. Leanisti ilmaisten virtaus oli hyytynyt. Klassinen tilanne.

Vähemmän on enemmän

Ei ole mitenkään uusi tieto tai ajatus, että lopulta pieni osa tekemisestä tuottaa suurimman arvon. Viisautta on toisaalta löytää nuo arvokkaat asiat ja keskittyä niihin, toisaalta tunnistaa arvoa tuottamattomat asiat ja hankkiutua niistä eroon. Kaikkein vaikeinta on itse asiassa luopuminen. Taannoinen kollega ja yhtiökumppani tapasi sanoa, että todellisia päätöksiä ovat ne, mitä ei tehdä. Tämä viisaus tuli vastaan myös viime vuoden aikana lukemassani Jim Collinsin kirjassa Good to great. Kirja kolahti muutenkin ja meni heti omalle top-listalle. Teoksessa kirjoittaja purkaa auki tutkimusryhmänsä tuloksia siitä, mikä erottaa loistavasti menestyvät yritykset hyvin menestyvistä. Yksi mieleenjäänyt havainto on, että jos hyvät käyttävät To do -listaa, parhaat käyttävät Stop to do -listaa.

Nykyisellään arkeni sisältää pähkinänkuoressa kaksi työtä ja perheen. Vaikka arki on täyteläistä, nautin kuitenkin kaikesta todella paljon. Saan käytännössä tehdä huippujuttuja. Keskeinen haaste onkin vetää rajoja monenlaisen kiinnostavan äärellä. On huomattavasti vaikeampaa sanoa ”ei” kuin ”kyllä” niin itselle kuin toisille. Lopulta on yllättävän vaikeaa asettaa hyviä tunteisiin vetoavia tavoitteita. Oma haasteensa on tekemisen todellisten vaatimusten ja sen tuottaman arvon äärelle pysähtymisessä. Miten hyvin tekeminen on synkassa tavoitteideni kanssa ja millaisia käytännön askelia mistäkin lopulta seuraa? Arjen pienissä muutoksissa myös kaikenlainen pikkusälä valtaa salakavalasti tilaa. Uskoisin monen tunnistavan, miten esimerkiksi pieni ryhdittömyys netin käytössä muuttuu ajan vivuttamana isommaksi ryhdittömyydeksi. Yllättäen arjentäyteinen soppa arvoa tuottamatonta tekemistä on muhimassa. Päivät ovat kuitenkin pitkiä ja olo sen mukainen.

Lupaan tehdä vähemmän – toistamiseen

En usko tänä vuonna voimaan tuleviin säädöksiin, jossa työaikaa lisätään ne kuusi kuuluisaa minuuttia päivässä. Ehkä en vain ole tajunnut koko kikyä. Minusta meidän ei tule tehdä enemmän vaan fiksummin. Omista ja toisten kokemuksista olen vakuuttunut, että monessa tapauksessa se tarkoittaa myös vähemmän. Jokuhan on taannoin muotoillut viisauden, että vähemmän on enemmän. Enkä nyt ajattele kaikenmaailman downsiftailua vaan kykyä ja malttia tunnistaa oman tekemisen arvoa, keskittyä siihen ja maksimoida sen vaikutus. Harkittuja tavoitteita ja pieniä päivittäisiä askelia niitä kohti. Ja ymmärrystä ja rohkeutta olla myös tekemättä. Ennen kaikkea kyse on kaikkein arvokkaimman resurssimme, ajan, harkitusta käytöstä.

Remontoin muutama vuosi sitten arkeani lupaavin tuloksin. Tuossa lappilaisessa tunturimaisemassa kaamoksen ja kaaoksen lyödessä kättä muistin tämän. Vuoden tavoitteet alkavat hahmottua. On aika laittaa katse horisonttiin ja lähteä taipaleelle.

Lupausten ja lunastusten täyteistä vuotta sinulle!

Kuva: Jdmoar